Koronaviruspandemian aiheuttamat talousvaikutukset ajavat ahtaalle niin suuret kuin pienetkin jalkapalloseurat. Niinpä Portugalin miesten A-maajoukkue on päättänyt tehdä eleen ruohonjuuritason seuroja auttaakseen.

A-maajoukkuepelaajat ja -valmentajat päättivät, että he lahjoittavat puolet bonuksista, jotka he saivat EM-kisoihin pääsemisestä, maan puoliammattilais- ja amatööriseuroille, jotka kärsivät COVID-19:n seurauksista eniten. Summa on kaikkiaan 4,7 miljoonaa euroa, ja se ohjataan alueellisten liittojen ja amatööriseurojen tueksi perustetulle tukirahastolle.

Portugalin jalkapalloliitto päätti viime keskiviikkona keskeyttää amatöörisarjat lopullisesti tämän kauden osalta, julistamatta mestareita lainkaan. Ratkaisu oli seuroille kova taloudellinen isku.

– Takaamme, että teemme jatkossakin kaikkemme, niin yksilöinä kuin joukkueenakin, tukeaksemme maatamme näin ratkaisevana hetkenä. Me olemme yhdessä. Me kaikki olemme Portugali, maajoukkue viestitti lahjoituksensa saatteena AS:n mukaan.

Portugalin A-maajoukkueen kapteeni on Juventuksen supertähti Cristiano Ronaldo.