PSG-kärjen äiti kumosi huhut paluusta Etelä-Amerikkaan – ”Hän haluaisi siirtyä Espanjaan”
Kuva: Getty Images
Edinson Cavani poistuu PSG:stä kesäkuun lopussa.
Cavanin sopimus PSG:n kanssa päättyy silloin, eikä PSG ole tehnyt kärjelleen jatkosopimustarjousta. Cavani on saanut neuvotella vapaasti muiden seurojen kanssa tammikuusta lähtien.
Espanjalaismedioiden mukaan Cavani olisi jo päässyt yhteisymmärrykseen Atléticon kanssa sopimuksen henkilökohtaisista ehdoista, mutta uruguaylaisen tammikuinen Atlético-siirto kaatui lopulta siihen, kun Atlético ja PSG eivät päässeet sopuun siirtosummasta. Cavanin perheen mukaan kärki haluaisi edelleen siirtyä Atléticoon.
Viime päivinä medioissa on pyörinyt huhuja siitä, miten Cavani olisi siirtymässä takaisin kotimaahansa Peñarolin paitaan, mutta hyökkääjän äiti kumosi kyseiset huhut Ovación Digitalin haastattelussa.
– Useat seurat ovat onneksi kiinnostuneita Cavanista. Edinson ei vielä tiedä, missä hän pelaa ensi kaudella, mutta sen tiedämme, että hänellä on kolme kuukautta jäljellä Pariisissa. Hän ei palaa kotimaahansa, vaan ajattelee jatkavansa uraansa Euroopassa ja hän haluaisi siirtyä Espanjaan, Cavanin äiti kertoi.
Cavani on PSG:n seurahistorian paras maalintekijä. Kärki on menettänyt kuluvalla kaudella avauskokoonpanon paikkansa Mauro Icardille.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä