Tutkimus: Jalkapallon arvostus noussut suomalaisten keskuudessa – Huuhkajiin kova luotto
Kuva: Juha Tamminen
Taloustutkimuksen toteuttaman tutkimuksen mukaan jalkapallo on tällä hetkellä Suomen toiseksi arvostetuin urheilulaji.
Tutkimus toteutettiin osana Suomi Tänään -internetpaneelitutkimusta, johon vastasi 2 516 15–79-vuotiasta suomalaista helmikuussa 2020. Edellinen vastaava tutkimus toteutettiin vuonna 2017.
Jääkiekko pitää yhä kärkipaikkaa, mutta jalkapallo on noussut kolmen vuoden takaisesta tutkimuksesta viidenneltä sijalta toiseksi. Jopa 40 % suomalaisista uskoo jalkapallon yleisen arvostuksen edelleen kasvavan.
– Jalkapallon arvostuksen nousu ilahduttaa suuresti ja antaa erityistä latausta sekä tuo merkitystä työskennellä lajin ja sen toimijoiden puolesta myös näinä vaikeina aikoina. Palloliiton nelivuotinen strategiakausi on tulossa päätökseen ja tutkimustulos vahvistaa, että valittu suunta on oikea, Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande kommentoi liiton tiedotteessa.
– Suuri kiitos jalkapallon arvostuksen noususta kuuluu seuroillemme. Siellä tehdään entistä ammattimaisempaa ja laadukkaampaa työtä vuoden jokaisena päivänä suomalaisten hyvinvoinnin ja huippu-urheilun puolesta.
– Yhteistyöllä seurojen kanssa visiostamme Menestyvä jalkapallomaa ja hyvinvoinnin kartuttaja on tullut totta. Liiton ja seurojen yhteistyön tiivistyminen on ottanut viime vuosina isoja kehitysaskeleita ja nyt pääsemme näkemään yhteistyön tuloksia.
Vastanneilla oli kova luotto miesten A-maajoukkueeseen, joka selviytyi ensimmäistä kertaa historiassaan EM-kisoihin ja ylipäätään arvoturnaukseen. EM-turnaus siirtyi koronaviruspandemian takia tulevalta kesältä vuodella eteenpäin, mutta Huuhkajilla olisi ollut suomalaisten vahva tuki tänä vuonna.
Helmikuussa lähes kolmannes (28%) jalkapalloa seuraavista suomalaisista uskoi, että Suomi olisi voittanut EM-kisojen avauspelinsä Kööpenhaminassa Tanskaa vastaan. 29 % uskoi tasapeliin ja loput 44 % veikkasi tappiota. Suomen voittoon Venäjästä Pietarin ottelussa uskoi 23 % ja vielä FIFA-rankingin kärkimaa Belgiaakin vastaan Huuhkajien voittoon uskoi 21 % jalkapalloa seuraavista suomalaisista.
– Todella hienoa kuulla, että suomalaiset uskovat mahdollisuuksiimme. Maajoukkueidemme menestys ja Huuhkajien historiallinen EM-kisapaikan lunastus ovat siivittäneet jalkapallon suosiota. Hyvät tulokset pelikentällä on keskeinen tekijä jalkapallon myönteisten mielikuvien kehityksen taustalla, sanoo Casagrande.
Arvostetuimmat urheilulajit
1. Jääkiekko 2. Jalkapallo 3. Yleisurheilu 4. Ampumahiiihto 5. Formula 1 6. Koripallo 7. Maastohiihto 8. Ralli 9. Lentopallo 10. TennisTOP5: Tulevaisuudessa nousevat lajit
1. Jalkapallo 2. Jääkiekko 3. Koripallo 4. Fitness-urheilu 5. CheerleadingLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin