Uusi jalkapallon pääsarja käyntiin – koronan pelossa silti ilman katsojia
Kuva: Getty Images
Taiwanin pääsarjassa, Taiwanin Valioliigassa pelattiin viime viikonloppuna kauden 2020 ensimmäinen ottelukierros. Näin Taiwanista tuli neljäs maa, jossa jalkapallon pääsarjatoiminta on tällä hetkellä käynnissä. Kansallisia liigoja pelataan lisäksi Nicaraguassa, Tadzhikistanissa ja Valko-Venäjällä – viimeksi mainitussa cheerleaderien kannustaessa ja katsomon täytyttyä pahvisista ”virtuaalifaneista”.
Vielä viime viikolla käynnissä oli myös afrikkalaisen Burundin pääsarja. Maanantaina Burundi kuitenkin keskeytti sarjatoimintansa, mutta keskeytyksen ei kerrottu johtuneen koronaviruksesta. Sen sijaan Burundin jalkapalloliiton puheenjohtaja Reverien Ndikuriyo kertoi lehdistölle, että liitto tarvinnee joitain stadioneita vaalitapahtumiin. Burundissa äänestetään sekä presidentistä että parlamentista 20. toukokuuta.
Ensi sunnuntaina listalle liittyy viidentenä maana Turkmenistan, jonka sarja keskeytyi 13. maaliskuuta. Turkmenistan tiedotti sarjan jatkumisesta tiistaina. Virallisten tietojen mukaan Turkmenistanissa ei ole raportoitu ainuttakaan vahvistettua koronavirustapausta. Arveluttavaa silti on, että Toimittajat ilman rajoja -järjestön mukaan Turkmenistanissa kiellettiin sanan ”koronavirus” käyttäminen.
Jo käynnistynyttä Taiwanin Valioliigaa on pelattu vasta kolmen kauden ajan nykyisellä nimellään, ja kaikki kolme mestaruutta on voittanut Taipei City Tatung. Kaudella 2019 Tatung ei hävinnyt yhtään ottelua, mutta heti viikonlopun avauskierroksella se taipui toiselle Taiwanin jalkapallosuuruudelle Taiwan Power Companylle 2-3.
Koronaviruspandemian vuoksi Taiwanissakin pelataan ottelut ilman katsojia. Sarjasta kuitenkin striimataan joka viikko yksi ottelu ilmaiseksi YouTubessa, toivoen puoliammattilaisliigan saavan myös maailmanlaajuista huomiota. Taiwanissa on todettu, että jos yksikin pelaaja antaa positiivisen koronavirusnäytteen, keskeytetään sarjan pelaaminen välittömästi.
Taiwanin jalkapallokulttuuri on melko nuorta, sillä sarjatoiminta ylipäätään alkoi vasta vuonna 1982. Toistaiseksi sarjatasoja on ollut vain yksi, mutta pelien on määrä alkaa ainakin neljän joukkueen voimin toisella sarjaportaalla ensi heinäkuussa.
[readmore from=Koronavirus]
Koronavirus iski talvella myös Taiwaniin, mutta tilanne maassa on normalisoitumassa. Koulut, työpaikat ja ravintolat ovat auki melko normaaliin tapaan, ja viime aikoina Taiwanissa on todettu uusia vahvistettuja COVID-19-tartuntoja vain 1-6 per päivä. Kaikkiaan Taiwanissa on tilastoitu 393 koronavirustartuntaa ja kuusi siitä johtuvaa kuolintapausta.
Taiwaniin ei kuitenkaan lasketa tällä hetkellä turisteja ulkomailta ja kaikki maahantulijat joutuvat tullessaan 14 päivän karanteeniin. Suurin osa Taiwanin uusista tautitapauksista on ulkomailta palanneilta maan omilta kansalaisilta. Loppuja rajoituksia aiotaa höllentää vasta, kun pandemia osoittaa maailmallakin selviä hiipumisen merkkejä.
Lähteet: Transfermarkt, VOA News, Times Live, AS ja Sun
Juttua päivitetty 15.4. kello 8.15. Lisätty maininta Turkmenistanin sarjan käynnistymisestä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin