Vaihtuuko Huuhkajien EM-avauksen ottelupaikkakunta? – ”50-50 -mahdollisuus”

© Kuva: Juha Tamminen

Suomen miesten A-maajoukkueen piti tehdä jalkapallon arvokisadebyyttinsä tulevana kesänä. EM-turnaus siirrettiin kuitenkin koronaviruspandemian vuoksi kesälle 2021 – käytännössä tasan vuodella eteenpäin.

Huuhkajien pitäisi pelata kisojen avauspelinsä Kööpenhaminassa Tanskaa vastaan ja kaksi muuta lohkovaiheen peliään Pietarissa. UEFA on kuitenkin kertonut, että on olemassa mahdollisuus, että jotkut kisojen 12 isäntäkaupungista vetäytyvät isännyydestä.

Sky Sports kirjoittaa, että yksi epävarmoista kaupungeista on juuri Kööpenhamina. Kööpenhaminan urheilukalenteri on nimittäin ensi vuoden osalta melkoisen täynnä.

Sen lisäksi, että Kööpenhaminan Parkenilla pitäisi pelata neljä EM-kisaottelua, on myös vuoden 2021 Tour de Francen lähtöpaikka Kööpenhaminassa. Pyöräilyn klassikkotapahtuman on tämänhetkisten tietojen mukaan määrä alkaa Kööpenhaminasta 2. heinäkuuta, 2021. Tanskassa fillarikiertue viettäisi kaikkiaan kolme päivää.

Koska jalkapalloturnaus alkaa jo 11. kesäkuuta, ei päällekkäisyys uhkaisi kovin akuutisti. Tour de Francen aikaistamista ainakin viikolla pidetään kuitenkin lähes väistämättömänä, sillä Tokion olympialaiset siirrettiin myös kesälle 2021 jalkapalloturnauksen tavoin. Miesten maantiepyöräily on Tokion kisojen ohjelmassa 24. heinäkuuta, kun Tour de France päättyisi 25. heinäkuuta.

Tanskan jalkapalloliitto on vahvistanut Sky Sportsille, että jalkapalloliiton puheenjohtaja Jesper Møller ”on huolissaan” siitä, pääsevätkö Kööpenhaminan kaupunki, Parken ja Sport Event Denmark sopuun Tanskan otteluisännyydestä.

– Me (jalkapalloliitto) DBU:ssa olemme valmiita isännöimään EM-kisoja kesällä 2021, mutta emme voi tehdä niin ilman yhteistyökumppaniemme varauksetonta tukea, Møller sanoi.

Jesper Møllerin mukaan sille, että Tanska järjestää EM-kisoja, on olemassa ”50-50 -mahdollisuus”.

– Olemme tyytyväisiä tukeen, mutta tekemistä riittää yhä. Olen varma asiasta vasta, kun meillä on lopullinen sopimus, Møller tähdensi.

UEFA on antanut 12 isäntäkaupungille huhtikuun loppuun asti aikaa ilmoittaa, ovatko ne halukkaita ja kykeneviä isännöimään lopputurnausotteluita myös ensi vuonna. Takaraja ei kuitenkaan ole ehdoton, sillä joissain kaupungeissa päätös voi riippua maan hallinnon koronaviruksen rajoitustoimenpiteistä.

Kööpenhaminassa on määrä pelata alkulohkon ottelut Tanska-Suomi, Tanska-Belgia ja Venäjä-Tanska sekä yksi kisojen neljännesvälieräotteluista.


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.