Real Madridia ja Italian suurseuroja luotsannut Fabio Capello sanoo, että hänen oli ohjattava ruotsalaistähti Zlatan Ibrahimovićia oikeaan suuntaan, kun ruotsalaishyökkääjä siirtyi Juventukseen.

Capello, 73, ja Ibrahimović, 38, viettivät kummatkin Juventuksessa kaksi vuotta ja voittivat yhdessä kaksi Serie A:n mestaruutta, jotka torinolaisilta vietiin Italian sopupeliskandaalin, Calciopolin, takia.

Nykyään AC Milanissa pelaava Ibrahimović siirtyi Juveen Ajaxista, jolle hän oli tehnyt 110 ottelussa yhteensä 48 maalia. Hän oli siis jo Italiaan siirtyessään tunnettu maalintekijä, mutta Capellon mukaan Ibrahimovićia kiinnosti kikkailu enemmän kuin verkkojen heiluttelu.

– Zlatan tuli Ajaxista ja pelasi vain huvikseen, maalinteko oli hänelle vaihtoehtoista, kommentoi Capello Sky Sport 24:lle.

– Hänellä oli niin paljon potentiaalia. Hänen oli yritettävä maaleja enemmän ja lopetettava sirkustemput.

– Minun oli saatava hänet ymmärtämään se, jotta hän voisi kasvaa mahtavaksi pelaajaksi, jollainen hän nykyään on. Hän on todistanut sen vielä 38-vuotiaanakin. Kaikki on ollut hänestä kiinni, minä vain annoin hänelle neuvoja ja hän laittoi ne käytäntöön.