Balotellin ja Chiellinin sanasota kiinnostaa Italiassa – ”He käyttäytyivät väärin”
Kuva: Getty Images
Italiassa syntyi tänä viikonloppuna pienimuotoinen kohu, kun maan mediassa julkaistiin pätkiä Juventuksen tähtitoppari Giorgio Chiellinin tulevasta omaelämäkerrasta.
Otsikoihin nousivat etenkin Chiellinin kommentit entisistä joukkuekavereistaan, Brescian Mario Balotellista ja Palmeirasin Felipe Melosta. Chiellini on pelannut Balotellin kanssa Italian maajoukkueessa ja Melon kanssa Juventuksessa.
Balotelli olisi ansainnut Chiellinin mukaan läimäyksen naamalle käytöksestään maajoukkuekomennuksella ja Meloa hän kutsui vielä pahemmaksi tapaukseksi, ”mädäksi omenaksi”.
Sekä Balotelli että Melo vastasivat entiselle joukkuetoverilleen nopeasti. Balotelli kritisoi Chielliniä siitä, ettei hän voinut antaa palautettaan kasvotusten ja Melo taas muistutti italialaistopparia siitä, kun hän jätti Galatasarayn kanssa Chiellinin Juventuksen taakseen kaudella 2013-14 Mestarien liigan lohkovaiheessa.
Nyt ulkopuolisina keskusteluun ovat osallistuneet myös Italian maajoukkueen entiset hyökkääjät Antonio Cassano ja Luca Toni.
Cassano ei halunnut ottaa kummankaan puolta, mutta sanoi uskovansa, että Balotelli teki jotain, mistä Chiellini suivaantui.
– En tunne Felipe Meloa. En ole pelannut hänen kanssaan enkä tiedä, millainen hän on ihmisenä. Mario on hyvä poika, joten en tiedä, mihin Chiellini viittaa, sanoi Cassano Goalin mukaan.
– Voin vakuuttaa teille, että kunnioitan valtavasti Giorgiota. Hän on erittäin älykäs ja ymmärtää jalkapalloa. Häntä vastaan pelatessa joutui tapetuksi, mutta kentän ulkopuolella hän on mahtava ihminen.

LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Ruotsalaiset valittivat tuomaroinnista Ranskaa vastaan – ”Sain kyynärpäästä naamaan”
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?
- Ecuador putosi MM-kisoista – valmentaja jättää paikkansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Marcelo Bielsa latasi suorat sanat Uruguayn MM-fiaskosta
- Veikkausliigasta tuttu maalitykki Ashley Coffey löysi uuden seuran
- Lucas Bergströmin kilpailija jättämässä Mallorcan
- LIVESEURANTA: Englanti ja Kongon demokraattinen tasavalta taistelevat neljännesvälieräpaikasta!
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Kylian Mbappé ja Ranska tekivät selvää jälkeä Ruotsista MM-kisoissa
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!
- Graham Potter paljasti viestinsä Ruotsin pelaajille MM-putoamisen jälkeen: ”Vaikka he eivät haluaisi sitä kuulla…”
- Yle: Maalitykki palaa KuPSiin