Belgia sai mestarin ja välttyi UEFA:n sanktiolta – näissä maissa päätetty sarjakauden jatkosta
Kuva: Getty Images
Belgiaa uhattiin välillä sillä, ettei se saisi lainkaan edustajia ensi kauden europeleihin. Tämä johtui siitä, että pahoin koronaviruksen runtelemassa Belgiassa päätettiin ensimmäisenä jättää kausi 2019-2020 pelaamatta loppuun.
Nyt Belgiassa voidaan kuitenkin huokaista helpotuksesta. Belgian hallitus julisti tänään, että se kieltää kaiken kilpaurheilun maassa heinäkuun loppuun asti – naapurimaiden Hollannin ja Belgian tavoin.
Koska valtionpolitiikka ei mahdollista kauden pelaamista loppuun, välttyy Belgia myös UEFA:n sanktiolta. UEFA on vedonnut kaikkiin jäsenliittoihinsa, että sarjat pyrittäisiin pelaamaan loppuun, ellei sille ole poliittisen päätöksen kaltaista ylitsepääsemätöntä estettä.
Jupiler Pro Leaguen johtokunta suositteli jo 2.4., että loppukausi jätettäisiin pelaamatta. Lopullisen sinettinsä asia saa vasta sarjan yleiskokouksessa 15.5., mutta käytännössä asiaa voidaan nyt pitää selvänä. Loppukausi jäi pelaamatta myös Hollannin Eredivisiessä ja Ranskan Ligue 1:ssä.
Hyvin todennäköisesti Club Brugge tullaan julistamaan Belgian-mestariksi, kuten huhtikuun alun ehdotuksessa esitettiin. Brugge saa paikan myös Mestarien liigan lohkovaiheeseen. Mestarien liigan karsintoihin pääsee Gent.
Charleroi, Antwerp ja Standard Liégé pääsevät Eurooppa-liigan karsintoihin. Jere Urosen Genkiä ei ensi kaudella europeleissä nähdä. Sarjasta ei putoa yksikään joukkue. Jumbosijalla oli keskeytyshetkellä Valtteri Morenin Waasland-Beveren.
Keskiviikkona saatiin myös vahvistus sille, että Saksan Bundesliigan kausi tulee jatkumaan, jo toukokuun puolivälin tietämillä. Bundesliiga ei ole kuitenkaan ainoa ”talvisarja”, jossa kauden jatkamisesta on jo kerrottu.
[readmore from=Koronavirus]
Kausi 2019-2020 pääsee jatkumaan myös ainakin Serbiassa, Turkissa ja Montenegrossa. Turkin jalkapalloliiton puheenjohtaja Nihat Özdemir ilmoitti videopalaverin välityksellä, että pelit Turkin Superliigassa jatkuvat taas 12. kesäkuuta. Özdemir vahvisti myös, että Istanbul on edelleen valmis isännöimään suunnitellusti Mestarien liigan loppuottelua, joka pelataan näillä näkymin elokuun lopussa.
Montenegrossa sarjan on määrä jatkua 1. kesäkuuta, joskin päätös tarvitsee vielä maan hallituksen suostumuksen. Naapurimaa Serbiassa aiotaan jatkaa pelejä 30. toukokuuta, kuten Serbian jalkapalloliiton kotisivuilla keskiviikkona tiedotettiin.
Lähteet: Sport ja Cope
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa

- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi