Erling Braut Håland ei pelkää Bayern Münchenin maailmanmestareita: ”Meilläkin on niitä”

Jalkapalloa seuraavan maailman katseet kääntyvät tänään, tiistaina, Saksaan, kun Borussia Dortmund isännöi Bayern Müncheniä Bundesliigan huippuottelussa, Der Klassikerissa.
Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi marraskuussa Bayernin suvereeniin 4-0-voittoon. Dortmund on sittemmin vahvistunut itseluottamusta puhkuvalla norjalaishyökkääjä Erling Braut Hålandilla, joka on tehnyt BVB:n paidassa 13 maalia yhtä monessa ottelussa.
Håland ei ole tottunut jäämään maaleitta, mutta tänään hän kohtaa joukkueen, joka voisi koostaa puolet avauskokoonpanostaan maailmanmestaruuden voittaneista pelaajista. Norjalaispyssy ei kuitenkaan ole huolissaan ottelun alla.
[readmore from=Bundesliiga]
– Haluan pelata tällaisia otteluja. Niistä pidän eniten, jos totta puhutaan, kommentoi Håland Dortmundin YouTube-kanavalla.
– Yritän olla mahdollisimman rauhallinen ja olla ajattelematta peliä liikaa. Heillä on maailmanmestareita, mutta meilläkin on niitä, sanoi norjalaishyökkääjä viitaten Mats Hummelsiin ja Mario Götzeen.
– Minä tiedän, että meillä on hyvä joukkue, mutta myös Bayernilla on hyvä joukkue, joten siitä tulee mielenkiintoinen ottelu.
– Meidän on ensinnäkin yritettävä pelata mahdollisimman hyvin joukkueena, koska me tiedämme, kuinka hyviä olemme. Jos pystymme siihen, me luomme maalipaikkoja ja pelaamme kuin fantastinen joukkue. Minun tehtäväni on tietty tehdä maaleja.
– Olette nähneet viime peleissä, että ainoastaan minä en tee maaleja, vaan myös laitapuolustajat ja keskikenttäpelaajat. Kaikki pystyvät maalintekoon, ja se on hyvä asia joukkueessamme.
Näin saat Viaplayn itsellesi hintaan 9,99 €/kk!
- Siirry Viaplayn sivuille TÄSTÄ.
- Valitse haluamasi paketti ja tee tilaus.
- Tilaus ei sido minkäänlaiseen määräaikaisuuteen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot