Huucast: Juha Malisella käsissään todellinen timantti – kertoi, miten Bundesliigassa debytoinut suomalaislupaus löytyi: ”Oulussa ei ollut mitään tietoa hänestä”

© Kuva: Getty Images

Malick Thiaw, 19, ponnahti alkuvuodesta yhtäkkiä suomalaisten jalkapalloihmisten kahvipöytäkeskusteluihin. Viime maaliskuussa Thiaw sai vyölleen debyytin Saksan Bundesliigassa, Schalken paidassa Hoffenheimia vastaan.

Pikkuhuuhkajien päävalmentaja Juha Malinen kertoi jo aiemmin Urheilulehdessä, että Düsseldorfissa syntyneen Thiawin oli määrä liittyä alle 21-vuotiaiden maajoukkueen mukaan maaliskuussa, mutta tapahtuma peruuntui koronviruspandemian pysäytettyä jalkapallon Euroopassa. Malinen kertoi Suplan tuoreimmassa Huucast-podcast-jaksossa lisää Thiawista.

Thiaw on siis syntynyt Saksassa ja hänen isänsä on senegalilainen ja äitinsä suomalainen. Nuori ja lupaava keskuspuolustaja ei ole vielä pelannua maaotteluita, joten hänellä on vielä edessään lopullinen valinta maajoukkueen suhteen. Malinen toivoo, että seuraavassa Pikkuhuuhkajien tapahtumassa Thiaw olisi jälleen käytettävissä.

– Joudutaan odottamaan, toivottavasti asiat ovat samoilla kantimilla syyskuuta ajatellen, Malinen sanoi viitaten Pikkuhuuhkajien seuraavaan suunniteltuun tapahtumaan.

Thiaw on pelannut tällä kaudella pääosin alle 19-vuotiaiden Bundesliigaa, jossa hän on kipparoinut joukkuettaan. Malinen avasi Huucastissa, miten Thiaw ”löytyi”.

– Jo silloin, kun tulin Palloliittoon takaisin, niin kuulin tästä kaverista, mutta pelit eivät silloin vielä aiheuttaneet sen suurempaa reagointia.

– Sitten aika monestakin lähteestä sain tietää, että hän on edustusjoukkueen mukana (viime) joulun tapahtumissa ja pelasi muun muassa HSV:tä vastaan (harjoitusottelussa). Siitä sitten aktivoiduin ja päätin mennä sinne käymään.

Thiawin tapaaminen jätti Maliselle erittäin hyvä kuvan pelaajasta.

– Tapasin myös hänen agenttinsa ja pari päivää me siinä pyörittiin, katsottiin harjoitteita ja keskusteltiin tulevaisuudesta. Poikahan puhuu suomea. Hän on oikein mukava tyyppi. Äiti on Oulusta, ja Oulu on pojalle myös lapsuuden maisemia. Se oli oikein hieno reissu ja avasi paljon tilannetta, missä mennään. Hän ja hänen ympäristönsä innostuivat tästä tilanteesta (mahdollisuudesta edustaa Suomea) ja kovasti odotettiin sitä maaliskuun tapahtumaa, Malinen avasi.

Vaikka Oulu onkin Thiawille tuttu ympäristö, ei Malinen saanut minkäänlaisia vinkkejä Thiawista Oulun suunnalta.

– Käsittääkseni Oulussa ei ollut Thiawista minkäänlaista tietoa jalkapallopiireissä. Hän on lähinnä viettänyt lomiaan täällä (Oulussa).

Voit kuunnella koko Huucast-jakson tästä.