Huuhkaja-kapteeni Tim Sparvilta hieno ele – tuki entistä seuraansa hankkimalla kausikortin, myös Virgil van Dijk osallistui talkoisiin
Kuva: Juha Tamminen
Hollantilainen jalkapallokausi on jo päättynyt koronaviruspandemian seurauksena.
Kausi lopetettiin kokonaan muutama viikko sitten, ja uuden kauden toivotaan alkavan syyskuussa.
Koronaviruspandemia aiheuttaa luonnollisesti suuria taloudellisia tappioita seuroille. Huuhkajien kapteeni Tim Sparv ilmoitti Twitterissä hankkineensa entisen seuransa Groningenin kausikortin tukeakseen seuran toimintaa. Keskikenttäpelaaja pelasi seurassa kolmen ja puolen vuoden aikana yli sata ottelua.
– Meidän on autettava yhdessä näinä vaikeina aikoina. Groningen merkitsee minulle paljon ja olen ikuisesti kiitollinen seuralle upeista vuosista pohjoisessa. Sen vuoksi hankin kausikortin auttaakseni seuraa. Olemme yhdessä vahvempia tämän kriisin aikana, Sparv twiittasi.
Sparvin kanssa Groningenissa pelannut Virgil van Dijk hankki niin ikään entisen seuransa kausikortteja. Van Dijk hankki neljä kausikorttia ja arpoo ne seuran kannattajien kesken, jotka eivät itse kykene hankkimaan kausikorttia.
In deze moeilijke tijden moeten we elkaar helpen. FC Groningen betekent veel voor mij & ik ben de club eeuwig dankbaar voor de mooie jaren in het noorden. Daarom koop ik ook seizoenkaarten om de club te helpen. Samen staan we sterker tijdens de crisis. #laatonsweereensjuichen
Ik heb vier seizoenskaarten voor het komend seizoen gekocht. Hiermee help ik @fcgroningen in deze moeilijke tijd. De seizoenskaarten worden uiteindelijk verloot onder FC fans die er zelf geen kunnen aanschaffen! #laatonsweereensjuichen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva


