Jos uusia mutkia ei matkaan tule, on UEFA:n suunnitelmana, että kauden 2019-2020 kesken jääneet europelit pelattaisiin loppuun elokuussa. Puolivälierissä saatetaan joutua tyytymään yhteen otteluun kahden sijaan, ja sekä Mestarien liigassa että Eurooppa-liigassa aiotaan pelata luultavasti välierät ja loppuottelut Final Four -formaatilla. Kaikki pelit pelattaneen ilman yleisöä.

Loppuotteluita on toistaiseksi suunniteltu pelattavan alun perin isänniksi kaavailluilla pelipaikkakunnilla, Mestarien liigassa Istanbulissa ja Eurooppa-liigan osalta Puolan Gdanskissa. Nyt espanjalainen Cope kuitenkin kirjoittaa, että Istanbul saattaa luopua finaali-isännyydestään.

Copen mukaan Istanbulista on kerrottu UEFA:lle, ettei se saa ottelutapahtumasta tarpeeksi tuottoja stadionkulujen ja muiden menojen paikkaamiseksi. Tämä johtuu luonnollisesti tyhjistä katsomoista.

Niinpä UEFA valmistautuu nyt korvaavan isäntäpaikkakunnan etsimiseen. Vahvimpana ehdokkaana pidetään Lissabonia, joskin isännäksi on tarjoutunut myös muita Euroopan kaupunkeja, jokin espanjalaiskaupunki mukaan luettuna.