Lehti: ISIS suunnitteli terrori-iskua el Clásicoon – 34-vuotias mies pidätettiin Barcelonassa

Barcelonalaisen El Periódicon mukaan kaupungin poliisi on pidättänyt 8. toukokuuta 34-vuotiaan marokkolaismiehen epäiltynä terroriteon suunnittelusta.
Espanjalainen TV-kanava La Sexta paljasti ISIS:n ehdottaneen Barcelonassa pidätetylle miehelle dronen hankkimista ja sen ohjaamisen opettelemista. ISIS ehdotti miestä täyttämään dronen räjähteillä ja ohjaamaan sen katsomoon ihmisten sekaan el Clásicon aikana.
Suunnitelma epäonnistui, koska La Liga asettui muiden jalkapallsarjojen tapaan tauolle koronaviruspandemian vuoksi. Epäilty työskenteli tarjoilijana, mutta sai potkut koronaviruspandemian seurauksena.
ISIS vaati miestä lähettämään heille videon, jossa hän vannoo uskollisuuttaan terroristijärjestöä kohtaan. ISIS:n oli määrä julkaista kyseinen video terroriteon jälkeen. ISIS tutki tarkasti miehen menneisyyttä selvittääkseen, että miehen kertomukset itsestään pitävät paikkansa. Mies saapui Espanjaan 12 vuotta sitten.
Lehti sai tietoja viranomaisilta, joiden mukaan poliisi pelkäsi sitä, miten epäilty olisi tehnyt terrori-iskun veitsen kanssa joko ruokakaupassa tai metrossa.
– Kuolen minä päivänä hyvänsä. Minusta tulee loistava veitsellä iskijä. En pelkää mitään, miehen kerrottiin sanoneen ISIS:n yhteyshenkilölle.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Man Unitedin omistaja sanoi pelaajia ”ylipalkatuiksi” – Bruno Fernandesilta vastaus
- Neymarin paluu Brasilian paitaan viivästyy
- Huuhkajien MLS-toppari Allsvenskan-joukkueen hankintalistalla
- Englannin uusi valmentaja ei aio laulaa kansallislaulua: ”Täytyy ansaita oikeus”
- Liverpoolista tuttu johtaja palaa Englannin paitaan – Thomas Tuchel nimesi joukkueensa MM-karsintoihin
- José Mourinho sätti ”ylimielistä” tuomaria europutoamisesta – viittasi myös Budapestin kohuun
- José Mourinho rajussa sanasodassa oman pelaajansa kanssa!
- Jani Honkavaaran Djurgården eteni Konferenssiliigan puolivälieriin
- Antonio Conte herätti Italian suurseuran kiinnostuksen – haluaa jäädä Napoliin
- Bayernin supertähdelle pitkä jatkosopimus – ”Tähän päätökseni perustuu”
- Man Unitedin omistaja sanoi pelaajia ”ylipalkatuiksi” – Bruno Fernandesilta vastaus
- Huuhkajien MLS-toppari Allsvenskan-joukkueen hankintalistalla
- Englannin uusi valmentaja ei aio laulaa kansallislaulua: ”Täytyy ansaita oikeus”
- Neymarin paluu Brasilian paitaan viivästyy
- Liverpoolista tuttu johtaja palaa Englannin paitaan – Thomas Tuchel nimesi joukkueensa MM-karsintoihin
- José Mourinho rajussa sanasodassa oman pelaajansa kanssa!
- Supertietokone laski, mikä joukkue on suurin suosikki Mestarien liigan voittajaksi