MTV: Simo Valakari puhui suunsa puhtaaksi potkuistaan: ”Kun asiat menivät tosi huonosti, sitten sanottiin, ettei Suomesta voikaan tulla futisvalmentajaa”
Kuva: Juha Tamminen
Simo Valakari sai huhtikuussa potkut norjalaisesta Tromsø IL:stä. Nyt Valakari on avautunut MTV Urheilulle tarkemmin potkuistaan.
Tromsø putosi viime kauden päätteeksi Eliteserienistä Norjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle OBOS-liigaan. Seurajohto reagoi lopulta huonoihin tuloksiin ja purki Valakarin sopimuksen.
– Yhtenä hetkenä olet ihan huipulla ja seuraavalla hetkellä, kun sinulla ei ole sinua puolustavia tuloksia, olet huonointa, mitä seuralle voi tapahtua. Olen kokenut kaikki ääripäät, Valakari kertoi MTV Urheilulle.
Valakari saapui Tromsøn riveihin kaudella 2017, jolloin seura oli ajautunut putoamistaisteluun. Valakari sai käännettyä joukkueen kurssin ja Tromsø säilyi sarjassa. Esitykset olivat sen verran lupauksia herättäviä, että Valakarin sopimuksessa ollut optio otettiin käyttöön. Sopimus kattoi näin ollen kauden 2020 loppuun saakka.
Ennen kautta 2019 Valakarin sopimusta jatkettiin vielä kauden 2022 loppuun saakka. Kausi 2019 päättyi pettymykseen, kun seura putosi pääsarjasta. Valakarin mukaan taloudelliset päätökset vaikuttivat myös päävalmentajan työhön.
– Sitten tuli jalkapallon toinen osa esiin. Pitää ajatella taloutta, ja seuran täytyi tehdä radikaaleja muutoksia pelaajabudjettiin, tietynlaisiin satsauksiin ja piti myydä parhaita pelaajia. Asiat vaikeutuvat jalkapallossa. Yritimme tsempata läpi ja viime vuonna valitettavasti päättyi putoamiseen. Ei pelattu koko kautta tarpeeksi hyvin, että olisimme ansainneet pysyä sarjassa. Emme ansainneet sitä, Valakari myönsi.
Valakarin mukaan kohtelu oli ajoittain hieman epäoikeudenmukaista. Kun seura pärjäsi, ei Valakaria koettu suomalaiseksi valmentajaksi, mutta kun tulokset huononivat, syy saattoi löytyä nimenomaan valmentajan kansalaisuudesta.
– Viimeisiin päiviin asti minusta ei puhuttu suomalaisena valmentajana. Ainoastaan sitten, kun asiat menivät tosi huonosti, sitten ruvettiin sanomaan, ettei Suomesta voikaan tulla futisvalmentajaa.
Valakari oli sitoutunut nostamaan Tromsøn pikaisesti takaisin Eliteserieniin. Valakari halusi kuitenkin saada seurajohdolta vastauksia kriittisiin kysymyksiin. Lopulta koronapandemian puhjettua seurajohdon ja Valakarin näkemykset poikkesivat liikaa.
– Meidän tavoite oli nousta takaisin Eliteserieniin. Minun ainoa kysymys seurajohdolle oli, että ollaanko me seura, joka tekee kaiken mahdollisen, että me noustaan sinne, vai toivommeko vain asioita. Onko se vain sanahelinää? Kun saimme ensimmäinen mahdollisuuden lomauttaa pelaajat, me tehtiin se, eikä edes mietitty mitään muuta mahdollisuutta, Valakari kertoi.
Valakari kertoi myös, että hän on valmis palaamaan Suomeen, jos sopiva mahdollisuus aukeaa. Voit lukea MTV:n laajan haastattelun kokonaisuudessaan tästä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana