Saksalaislehti: FIFA-pomo Gianni Infantino laskutti väärin perustein kuusinumeroisen summan ja valehteli syistä
Kuva: Getty Images
Saksalaislehti Süddeutsche Zeitung kirjoittaa, että Kansainvälisen jalkapalloliiton puheenjohtaja Gianni Infantino laskutti vuonna 2017 yksityiskoneen käytöstä väärin perustein.
FIFA-pomon kerrotaan laskuttaneen peräti kuusinumeroisen summan. FIFA on kommentoinut asiaa vain toteamalla, että tilauslento oli liiton määräysten mukainen.
SZ:n mukaan Infantino palasi kolmen FIFA:n työntekijän Surinamesta Sveitsiin vuokratulla tilauslentokoneella. Infantino perustelu oli reittilennon viivästyminen ja kiire tapaamaan UEFA:n puheenjohtaja Aleksander Čeferiniä.
SZ paljastaa, että Čeferin oli kyseisenä päivänä Armenian Jerevanissa eikä Sveitsissä. Tapaus asettaa Infantinon kyseenalaiseen valoon, sillä hän on esiintynyt julkisesti FIFA:n ”rikollisuuden puhdistajana” korruptiosta syytetyn Sepp Blatterin seuraajana.
FIFA:n riippumattomaksi sisäiseksi tarkkailijaksi palkattu Tomaž Vesel vastasi Süddeutsche Zeitungin kysymykseen asiasta.
− On lähes mahdotonta vastata kysymyksiinne näin nopeasti, koska keskityn tällä hetkellä koronavirustilanteeseen. Lisäksi minun täytyy katsoa arkistoa ja kaikkia asianhaaroja, Vesel sanoi.
Lähde: Ilta-Sanomat / STT
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa