Selkäpiitä hyytävä tappouhkaus – Ruotsin maajoukkuetähti kertoi yksityiskohtaisesti saamastaan viestistä
Kuva: Getty Images
Jalkapallo on julkinen ammatti, ja pelaajatkin joutuvat epäilemättä aika ajoin solvausten, somehäirinnän, vihapuheen ja suoranaisen uhkailun kohteeksi tällä sosiaalisen median aikakaudella. Nyt kokemastaan vihasta on puhunut avoimesti Ruotsin naisten A-maajoukkueen pitkäaikainen luottopelaaja Hedvig Lindahl, joka sai viime kesän MM-kisojen yhteydessä selkäpiitä hyytävän tappouhkauksen.
Ruotsi oli voittanut kisoissa Saksan, pitkälti myös aiemmin turnauksessa häikäisseen Lindahlin ansiosta. Länsinaapurimme voittokulku ei päättynyt siihenkään, sillä kisojen päätteeksi Ruotsi juhli MM-pronssia. Lindahl piti päänsä upeasti kasassa, sillä niin sairaan viestin hän sai edellämainitun Saksa-pelin jälkeen.
Viestin lähettäjä oli tiettävästi yhdysvaltalainen suurvedonlyöjä, joka menetti rahaa Ruotsin voitettua Saksan.
– Se (viesti) todella tuntui vatsassani, 37-vuotias Lindahl kertoo SVT Sportin haastattelussa.
Sen jälkeen uhkailun lähettänyt henkilö kuvaili viestissään, kuinka hän raiskaisi Lindahlin, paloittelisi tämän ja katkaisisi hänen aortansa naisen nukkuessa. Sairas uhkaus aiheutti Lindahlille fyysisiä oireita.
– Siinä kuvattiin hyvin yksityiskohtaisesti, mitä joku halusi tehdä minulle ja keholleni. Kuinka he tappaisivat minut. Se tuntui hyvin harkitulta, Lindahl sanoi.
– Olen pahoillani siitäkin, että saan paljon todella pahoja viestejä, mutta tämä todella tuntui vatsanpohjassa.
Lindahl kertoi uhkauksesta poliisille. Muutama kuukausi sitten selvisi, että viestin lähettäjä oli yhdysvaltalainen mies. Hän on tunnustanut tapahtuneen ja kertonut lähettäneensä vastaavia viestejä useille muillekin urheilijoille.
– Tuntui konkreettiselta kuulla, että oli todella olemassa joku kaveri, joka puristi tuollaiset jutut yhteen. Että on todella joku, joka kokee, että hänen on lähetettävä tuollainen viesti huonojen tuntemustensa takia, Lindahl jatkoi.
Hedvig Lindahl on valittu Ruotsin parhaaksi naisjalkapalloilijaksi vuosina 2015 ja 2016. Hän on pelannut 169 A-maaottelua. Seuratasolla Lindahl edustaa saksalaista Wolfsburgia.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa