Taktinen analyysi: Dortmund vs Schalke – oliko kaikki vain illuusiota tutusta ja turvallisesta?

© Kuva: Getty Images

Bundesliiga palasi viikonloppuna näyttävästi takaisin kehiin koronaviruksen aiheuttaman tauon jälkeen. Tyhjiö elämässä oli vihdoin täytetty, ja sitä jalkapallon tuomaa innostuksen sekä nautinnon huumaa on lähes mahdotonta kuvailla. Tuntui melkein siltä kuin olisi vihdoin ja viimein herännyt koomasta ja nähnyt rakastamansa henkilön kasvot jälleen pitkästä aikaa.

Artikkeli jatkuu Tweetin jälkeen

Katsomot olivat luonnollisesti tyhjillään, mutta jonkun ajan kuluttua yleisön poissaoloon ei edes kiinnittänyt huomiota. Katse oli pelissä.

Lauantaina pelattu Borussia Dortmundin ja Schalken välinen koitos varasti avausotteluista valokeilan monesta syystä. Kyseessä oli kuuluisa ja yksi Euroopan isoimmista paikallispeleistä, Revierderby. Samalla kyseessä oli monella tapaa mahdollisuus molemmille joukkueille. Dortmundilla oli muutama vakiokasvo poissa avauksesta, joten näytönhaluja riitti. Schalke taas halusi kääntää uuden lehden kaudessa tauon jälkeen. Joukkueen peli ei ole ollut uomissaan vuodenvaihteesta lähtien ja voittoa ei ole myöskään tullut viimeiseen seitsemään kierrokseen. Apina selässä on kasvanut kasvamistaan. Avauskierrosta leimasi vahvasti juuri näistä syistä uusien tuulien tuoma optimismi sekä siitä kukoistavat mahdollisuudet. 

Winston Churchill sanoi sen parhaiten: “Pessimisti näkee haasteita jokaisessa mahdollisuudessa. Optimisti näkee mahdollisuuksia jokaisessa haasteessa.”

Köyhän miehen jäljitelmä

Lähtökohdat otteluun olivat varsin mielenkiintoiset taktisesta näkökulmasta. Dortmund suosi aikaisemmin 4-2-3-1-muotoa, mutta alkukauden ongelmien jälkeen joukkue siirtyi 3-4-3-muotoon ja peli parani. Schalken päävalmentaja David Wagner päätti kaiken lisäksi lähestyä ottelua identtisellä muodolla. Taktiikoissa ja toteutuksissa oli kuitenkin valtavia eroja.

Ottelun alku oli hieman hermostunutta pelaamattomuuden jälkeen ja molemmilta joukkueilta nähtiin totuttua enemmän yksilövirheitä, kuten odottaa saattoi.

Alun perusteella vaikutti, että Schalke tuli otteluun kenties jopa hieman paremmin valmistautuneena ja S04 prässäsi hyvin ensimmäiset viisi minuuttia. Alku antoi syytä optimismille ja valoa näkyi hetkellisesti tunnelin päässä. Mitä vielä. Joukkue otti jalan pois kaasulta ja antoi käytännössä kaikkien muiden paitsi Mats Hummelsin rakentaa peliä kaikessa rauhassa.

Valitun systeemin mies-vastaan-mies tuoma positiivinen pattitilanne alkoi lipsumaan enemmän ja enemmän omista käsistä. S04 ei halunnut tai kyennyt tehdä ottelusta niin sanotusti hieman likaista ja aggressiivista prässin sekä paineen myötä. Oma pallollinen peli sakkasi samalla.

Lopputuloksena oli, että Schalke vastaanotti käytännössä 5-4-1-keskiblokissa ja Dortmund vyöryi jatkuvasti aallon lailla Schalken yli. Miten näin kävi?

Missä keskikenttä?

Tämä on ainoa kysymys, johon en ole vieläkään löytänyt vastausta. Kuten olettaa saattaa, koskee kysymys Schalkea. Suat Serdat puski aggressiiviseti eteenpäin keskikentältä vasempaan välikaistaan ja Amine Harit, joka oli todennäköisesti Schalken ainoa kiitettävän arvosanan saanut pelaaja, avasi vasempana laitahyökkääjänä. Fokus oli vahvasti vasemmalla. Tämä jätti kuitenkin lupaavan amerikkalaisen nuorukaisen Weston McKennien usein alastomaksi puolustuslinjan etupuolella.

Schalken pelinrakentelu loisti myös poissaolollaan ja joukkue kykeni erittäin harvoin etenemään keskeltä. Kun peli ohjautuu enimmäkseen laitoihin, helpottaa se puolustustehtäviä merkittävästi.

Artikkeli jatkuu Tweetin jälkeen

Mehiläiset iskevät jälleen

Kopioimalla saa harvemmin parempaa tai edes hyvää lopputulosta aikaan, ja tämä oli myös Revierderbyn tarina. Dortmundin hyökkäävät keskikentät Julian Brandt sekä Thorgan Hazard olivat isossa roolissa ottelussa, vaikka Raphael Guerreiro varasti lopulta show’n kahdella maalillaan. 

Teoreettisesti Dortmundin 3-4-3-muoto Schalken 5-4-1-blokkia vastaan olisi voinut esittää hankalia pulmia ratkottavaksi. Varsinkin, kun leveät topparit merkkasivat Dortmundin hyökkääviä keskikenttiä korkealle kenttää saakka. Ratkaisu tähän oli, kuten niin usein aiemmin, liike. 

Yleensä, kun ajattelemme liikettä, niin pohdimme yhtälöä ainoastaan eteenpäin. Ihminen juoksee eteenpäin aivan kuten auto tai juna liikkuu eteenpäin. Vastaus naamioitui kuitenkin horisontaalisessa liikkeessä.

Brandt liikkui vasemmalta kentän yli oikealle ja loi täten numeraalisia ylivoimia ja mahdollisti upeita saumoja kombinaatioille. Kuten hieman ylempänä todettua, niin seurasivat Schalken topparit aggressiivisesti kymppejä ja Dortmundin perspektiivistä se olisi ollut katastrofaalista, jos kympit olisivat staattisia. Näin ei tietenkään tarvitse olla.

Jos Brandt liikkuu leveyssuuntaan kentän yli oikealle, niin hänen “oma topparinsa” ei voi seurata mukana, vai mitä? Muoto pettäisi. Tähän, kun yhdistää vertikaalisuutta, esimerkiksi Erling Haalandin jatkuvien liikkeiden myötä, sekä “wingbackien” Achraf Hakimin sekä Guerreiron pommitusta eteenpäin – alkaa samalla todennäköisyys väärin laskemiselle kasvamaan merkittävästi. Liike on ei niin salainen ase jalkapallossa sekä elämässä. Jos jää paikoilleen, niin jähmettyy.

Artikkeli jatkuu Tweetin jälkeen

Raphael Guerreiro ei kuitenkaan ole perinteinen laitapakki tai wingback ja hänen pelissään on useita elementtejä, joista Schalkea vastaan pääsimme nauttimaan. Guerreiro leikkasi usein diagonaalisesti sisään ja pelasi käytännössä myös kolmantena keskikenttänä. Numeraalisia ylivoimia ja väärin laskemista, vai miten se meni? Samalla joko Brandt tai Hazard täyttivät Guerreiron tilan laidalla tai hakivat yhdistelmiä keskenään ahtaassa tilassa. 

Eri systeemi, sama Schalke

David Wagner totesi tauolla 0-2-tappioasemassa, että kopioimalla ei parane ja hän päätti vaihtaa kaksi uutta pelaajaa kentälle sekä systeemiä takaisin suosimaansa 4-4-2-timanttiin. 

Ongelmat eivät kuitenkaan tällä ratkenneet ja aivan kuten ensimmäisellä jaksolla, jäi Weston McKennie liian yksin keskikentän pohjalle. Schalken peli pohjautuu käytännössä isossa kuvassa kakkospalloihin, mutta huono vastaprässi mahdollisti toisella jaksolla Dortmundille saumoja myös vastaiskuissa.

Schalkella oli selkeästi enemmän palloa ensimmäiseen verrattuna toisella jaksolla, mutta Dortmund imi tyylikkäästi paineen ja haavoitti tilaan. Hyvä esimerkki siitä, miten voittavan joukkueen pelitapa voi muuttua tilanteen mukaan ottelussa. Mitä enemmän numeroita Schalke laittaa ylöspäin, sen enemmän tilaa jää alaspäin. Kolmannen maalin jälkeen S04:n selkäranka katkesi ja Dortmund kierrätti palloa ottelun loppuun. 

On myös pakko erikseen, ikävä kyllä, mainita, että Schalken maalivahdilla Markus Schubertilla ei ollut parasta mahdollinen peli, ja hänen piikkiinsä voi varmasti laittaa kaksi maalia. Sormien osoittelu on harvemmin ratkaisu, mutta tällä tasolla vastaaviin virheisiin ei ole yksinkertaisesti varaa. Onko seuran tulos vai ylpeys tärkeämpää?

Tähän kysymykseen voi varmasti antaa oman mielipiteensä penkillä istunut Alexander Nübel. Bayern München -siirron varmistuttua häneltä lähti kapteeninnauha sekä pelipaikka.

Mitä jäi käteen?

Dortmund palasi tauolta mallikkaasti ja näytti jopa yllättävän sulavalta. Ajoitukset ja liikkeet olivat yksinkertaisesti parempia kuin Schalkella ja joukkueen rakenne oli hyvin tasapainossa. Pelaajat kykenivät tulkitsemaan tilaa tehokkaasti ja pelipaikat vaihtuivat ajoittain joustavasti. 

On myös mainittava, että Dortmund oli erittäin kliininen ja maaleja kertyi maaliodottamaan nähden selkeästi enemmän. Isossa mittakaavassa se on kohteliaasti sanottuna onnekasta, mutta Lucien Favren joukkueet ylisuorittavat (edelleen tietämättömistä syistä) aina xG:n kauden aikana ja suhteellisen paineeton tila näkyi vahvasti myös viimeistelyissä:

Artikkeli jatkuu Tweetin jälkeen

Julian Brandtin sekä Thorgan Hazardin liikkeet olivat päällimmäinen syy, miksi Dortmund pystyi jyräämään Schalken yli pelinrakentelussa. Kuten taitavilla taikureilla on yleensä tapana, niin pohjautuu jalkapallo niin ikään kauneimmillaan illuusioihin. Välillä näet, mitä tapahtuu pelaajana ja välillä et. Schalke joutui jatkuvasti arvailemaan.

Brandt hallitsi ottelun tempoa vapauden myötä ja hänen tililleen tarttui 82 kosketusta. Kontrastina Hazard oli huomattavasti suoraviivaisempi ja hänen tililleen tuli vain 33 kosketusta. Mutta. Kosketusmäärillä ei ole lopulta merkitystä. Kaikessa on kyse vain ja ainoastaan dynamiikasta ja miten joukkue sekä sen palaset tanssivat yhdessä. 

Artikkeli jatkuu Tweetin jälkeen

Ensimmäisellä jaksolla ajotukset eivät olleet kaikkien liikkeiden suhteen vielä aivan mintissä, ja Dortmund joutui kierrättämään ylhäältä palloa liian usein alaspäin, koska tarpeeksi kavereita ei ollut mukana. Dortmundin kliinisyys maalin edessä sekä pelivälineen hallussapidossa olivat avainasemassa voiton takana.

Borussia Dortmund osoitti olevansa edelleen varsin pätevä ilman omaa ”keltaista muuriaan”. Mainittakoon myös, että kahdeksasta toistaiseksi pelatusta ottelusta ainoastaan yksi päättyi kotivoittoon. Näistä viidessä kotijoukkue lähti otteluun suosikkina. Otanta on todella pieni, mutta Dortmund osoitti, että heidän osaltaan onneksi mikään ei ole muuttunut.

Joukkue ylisuorittaa edelleen maaliodottamansa ja voittaa kotonaan. Joistain asioista on hyvä pitää kiinni jatkuvan muutoksen keskellä. Ellei muuta, niin se luo miellyttävän illuusion siitä, että asiat palaavat vielä ennalleen.