Tässä on L’Equipen päättyneen Ligue 1 -kauden tähdistökentällinen – mukana unohdettu superlupaus

Ranskan pääsarja Ligue 1 päättyi tällä viikolla, kun maan jalkapalloliitto päätti, että kilpailua ei ole järkevää jatkaa koronakriisin takia.
PSG julistettiin mestariksi ja Mestarien liigaan selviytyivät myös Marseille ja Rennes. Toulouse ja Amiens putoavat alemmalle sarjaportaalle.
Ranskalaismedia L’Equipe julkaisi kilpailun tähdistökentällisen perustuen pelaajien koko kauden ottelukohtaisiin arvosanoihin. Monella tapaa mielenkiintoisin mukana oleva pelaaja on Renato Sanches. Portugalilaisnuorukainen nousi ryminällä jalkapallomaailman tietoisuuteen kesällä 2016.
Tuolloin 18-vuotias Sanches oli siirtynyt ennen kyseisen vuoden EM-kisoja Bayern Müncheniin 35 miljoonalla eurolla. Noin kuukausi myöhemmin hän juhli Euroopan mestaruutta muun Portugalin joukkueen kanssa ja myöhemmin hänet valittiin Golden boy -palkinnon voittajaksi eli maailman sen hetken lupaavimmksi nuoreksi pelaajaksi.
Sanchesin ura on kuitenkin ollut viime vuodet kovassa askussa. Saksassa vastuuta ei tullut ja lainapesti Swanseaankin osoittautui pettymykseksi. Vaikeiden kausien jälkeen hän siirtyi täksi kaudeksi Lillen paitaan ja valinta tähdistökentälliseen kertoo siitä, että hänen kurssinsa on viimein kääntynyt jyrkästä laskusta ainakin kevyeen nousuun.
Ligue 1 -tähdistökentällinen
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Katso: Leo Walta teki taas upean maalin
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”
- Ilvekselle kauden ensimmäinen Pirkanmaan herruus viime hetken maalilla
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso
- Virallista: Xabi Alonso jättää Bayer Leverkusenin
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Ilvekselle kauden ensimmäinen Pirkanmaan herruus viime hetken maalilla
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon