Turkkilaisjalkapalloilija paljasti tukehduttaneensa tyynyllä poikansa – ”En rakastanut häntä”
Turkkilaista Bursa Yildirim Sporia edustava Cevher Toktas on paljastanut tappaneensa viisivuotiaan poikansa.
Toktas tukehdutti tyynyllä nukkuneen poikansa. Pojalla oli todettu koronavirustartunta, mutta 32-vuotiaan topparin mukaan se ei ollut tappoon johtanut syy. Toktas ilmoittautui vajaan kahden viikon kuluttua poliisiasemalle kertomaan tekonsa.
Toktas tukehdutti poikansa 23. huhtikuuta. Tekonsa jälkeen pelaaja soitti hätänumeroon ja kertoi poikansa kärsivän hengitysongelmista. Poika kiidätettiin sairaalaan, jossa hänet todettiin kuolleeksi muutamaa tuntia myöhemmin.
– Pistin tyynyn selällään nukkuvan poikani suun eteen ja pidin sitä siinä voimakkaasti noin vartin ajan. Poikani kamppaili hetken vastaan. Otin tyynyn pois, kun hän ei enää liikkunut. Myöhemmin soitin lääkäreille, jotta minua ei epäiltäisi mistään.
– En koskaan rakastanut häntä. En tiedä, miksen rakastanut häntä. Se on ainoa syy, miksi tapoin hänet. Minulla ei ole minkäänlaista mielenterveysongelmaa, Toktas väitti.
Toktas on parhaillaan kiinniotettuna ja saa pian tuomion. Puolustaja on pelannut käytännössä koko uransa Turkin toiseksi ja kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Toktas on pelannut myös seitsemän ottelua Turkin pääsarjassa.
Lähde: Mundo Deportivo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä