Bayern München teki selvää jälkeä Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusenista
Kuva: Getty Images
Lukas Hradeckyn edustama Bayer Leverkusen kärsi lauantaina kotikentällään 2-4-tappion Bayern Münchenille Saksan Bundesliigan 30. kierroksen ottelussa.
Leverkusen siirtyi johtoon kymmenennellä minuutilla, kun Julian Baumgartlinger syötti Lucas Alarion läpi ja argentiinalaishyökkääjä ujutti pallon ulkosyrjällään etukulmasta sisään. 1-0.
Bayern ryhtyi rummuttamaan hyökkäyksiä kotijoukkueen päätyyn ja sai palkintonsa lopulta 27. minuutilla. Leon Goretzka riisti pallon itselleen keskiviivan tuntumassa ja vapautti läpiajoon Kingsley Comanin, joka sijoitti pallon Hradeckyn ohi takakulmaan. 1-1.
Goretzka rokotti isäntiä itse 42. minuutilla. Hradecky sai näppejään Saksan maajoukkuepelaajan vedon tielle, mutta pallo painui silti verkkoon. 1-2.
Bayern iski vielä kerran ennen taukovihellystä, kun Joshua Kimmich antoi mainion syötön linjan taakse Serge Gnabrylle. Hradecky tuli maaliltaan reippaasti vastaan ja Gnabry nosti pallon suomalaistorjujan yli. Hetkeä aiemmin Hradceky oli nollannut Gnabryn läpiajossa. 1-3.
Leverkusen teki tauolla kolme vaihtoa ja tunnin kohdalla vielä neljännen, mutta muutoksista ei ollut apua. Maalipörssiä johtava Robert Lewandowski kasvatti tämän kauden maalisaldonsa Bundesliigassa jo 30 osumaan, kun hän puski Thomas Müllerin keskityksen 66. minuutilla sisään. 1-4.
Ottelussa oli jo pelailun makua, kun Leverkusen teki kavennusmaalinsa 89. minuutilla. 17-vuotias Florian Wirtz haki rangaistusalueella vasemman jalkansa vapaaksi ja laukoi uransa ensimmäisen maalin Bundesliigassa. 2-4.
Bayern München jatkaa Bundesliigan kärjessä ja Bayer Leverkusen viidentenä.
Bundesliigan 30. kierros
Perjantai 5.6. Freiburg-Borussia Mönchengladbach 1-0 Lauantai 6.6. Bayer Leverkusen-Bayern München 2-4 Fortuna Düsseldorf-Hoffenheim 2-2 Eintracht Frankfurt-Mainz 0-2 RB Leipzig-Paderborn 1-1 Borussia Dortmund-Hertha Berlin (19.30) Sunnuntai 7.6. Werder Bremen-Wolfsburg (14.30) Union Berlin-Schalke (16.30) Augsburg-Köln (19.00)LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle