HS – kokenut Huuhkajat-toppari näkee siirtyneessä EM-unelmassa positiivisia puolia: ”Suuri hetki koko ajan edessä”
Kuva: Juha Tamminen
Tänään piti olla se päivä, kun Suomen oli määrä aloittaa historiallinen ensimmäinen arvokisaturnauksensa. Huuhkajien oli tarkoitus kohdata tänään EM-kisojen avauspelissään Kööpenhaminassa Tanska.
Suomi lunasti kisapaikkansa suoraan karsintojen kautta sijoitettuaan Italian kanssa toiseksi. Valitettavasti maailmalla jylläävä koronaviruspandemia sysäsi odotettua hetkeä ja koko turnausta vuodella eteenpäin.
31-vuotias Paulus Arajuuri nousi Markku Kanervan valmennuksessa Huuhkajien luottotoppariksi. Kisaunelman odottamaton siirtyminen oli alkuun järkytys kokeneelle puolustajalle.
-Valehtelisin, jos en sanoisi, että se oli sokki. Aika nopeasti ymmärsin, mikä on maailman tilanne ja pystyin panemaan asiat perspektiiviin. Kisojen siirtyminen piti vain hyväksyä, Arajuuri totesi Helsingin Sanomien haastattelussa.
Takaiskusta huolimatta Arajuuren motivaatio on äärimmäisen korkealla. Suuren hetken viivästyminen voi olla Suomelle myös hyvä asia.
– Elämässä tällaiset tilanteet pitää pystyä kääntämään voitoksi. Saman tien aloimme miettiä, että siinä ei ole välttämättä vain huonoja puolia. Meillä on vuosi lisää aikaa kehittyä. Suuri hetki on kuitenkin koko ajan edessä, puolustaja lisäsi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron