Huuhkajien kapteeni julkaisi väkevän kannanoton – ”On aika tehdä vallanpitäjien olo epämukavaksi”
Kuva: Juha Tamminen
Yhteiskunnassa ja jalkapallomaailmassa puhuttaa juuri nyt laajasti poliisiväkivallasta ja George Floydin surmasta kiihtynyt Black Lives Matter -liike. Monissa Yhdysvaltain kaupungeissa osoitetaan laajalti mieltä, ja poliisi on puuttunut protesteihin rajuin ottein. Myös toimittajien työntekoa on häiritty väkivalloin. Protestit ovat sittemmin levinneet myös moniin Euroopan kaupunkeihin.
Twitterissä kantaa on nyt ottanut myös Huuhkajien kapteeni Tim Sparv. Sparv jakoi somessa pitkän englanninkielisen kannanottonsa, jonka hän otsikoi sanoin ”Enough is enough”
Sparv kertoo aluksi, kuinka hänelläkin oli lapsena ”ruusuinen kuva” Yhdysvalloista vapauden ja mahdollisuuksien maana, jolla oli valtava vaikutus koko muuhun maailmaan. Nykyisiä Yhdysvaltoja hän kuvailee ”dinosaurukseksi”, joka on muun muassa vetäytynyt kansainvälisen terveysjärjestön WHO:n rahoittamisesta ja Pariisin ilmastosopimuksesta.
Nyt Sparvin toivo on herännyt solidaarisuusliikkeen myötä.
– Muutaman päivän ajan voin pahoin aina kun avasin somekanavani. Odotin jatkuvasti pahinta. Toista tappoa, uutta viharikosta. Sen sijaan aloinkin nähdä ihmisten yhdistyvän.
– Näin televisiossa protesteja ympäri maata, ja somessa fiidini täyttyi ihmisistä ympäri maailmaa haluten muutosta. Tällä kertaa todellista muutosta. Tuntui siltä, kuin ”Amerikka, me katsomme teitä, ja meille riittää”, Sparv kirjoitti.
Sparv kannustaakin ihmisiä jatkamaan kannanottoa ja solidaarisen tukensa osoittamista.
– On meidän vuoromme vaatia USA:ta vastuuseen. Tee mitä SINÄ voit. Viime kädessä Yhdysvaltain kansan tehtävä on tehdä suurin osa työstä, mutta jokaisella on tilaisuus käyttää alustaansa.
[readmore from=Black-lives-matter]
– Vaikeneminen ja kannanotosta pidättäytyminen on mukava vaihtoehto, johon me valkoiset ihmiset liian usein tyydymme. Nyt on aika twiitata, postata, kirjoittaa, tukea ja auttaa kaikin mahdollisin tavoin. On aika tehdä vallanpitäjien olo epämukavaksi, Sparv jatkoi.
Tiistaina kantaa yhdenvertaisuuden puolesta ja rasismia vastaan ottivat myös veikkausliigajoukkueet HJK ja HIFK.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet