José Mourinho lataa täyslaidallisen tuomareita kohti: ”Tuomari voi tehdä virheen, mutta sitä varten on VAR”

Tottenham-luotsi José Mourinho osoittaa syyttävän sormensa kohti videotuomaria, kun Spurs menetti johtonsa Manchester Unitedia vastaan loppuhetkien rangaistuspotkulla. Spurs oli pilkkuvihellystä ennen kiinni kolmessa pisteessä, kun Steven Bergwijn oli ohittanut David De Gean ensimmäisellä puoliskolla.
Bruno Fernandes toi kuitenkin Unitedin tasoihin pilkulta, kun Spursin Eric Dier kolasi Paul Pogban rangaistuspotkun arvoisesti.
United oli loppuhetkillä viedä voiton vieraista toisella viime hetken rangaistuspotkulla. Jälkimmäinen tilanne, jossa Dier rikkoi Fernandesia kuitenkin kumottiin VAR-tarkastuksen jälkeen.
Ottelun jälkeen Mourinholla riitti sanottavaa erotuomarityöskentelystä.
– En ole tyytyväinen ensimmäiseen pilkkuun enkä ole tyytyväinen toiseen pilkkuun. Olen tyytymätön VAR:iin, en tuomariin ensimmäisessä pilkussa. Tuomari voi tehdä virheen, mutta VAR on olemassa sitä varten, Mourinho lataa.
– Toisessa pilkussa olen tyytymätön erotuomari Jon Mossiin, koska hän ei antanut vapaapotkua, mikä johti tilanteeseen, ja antoi sitten toisen pilkun. Tällä kertaa VAR toi kuitenkin totuuden ilmi.
Mourinho sanoo olevansa tyytyväinen omiensa esitykseen, mutta loppuhetkien lepsuilu maksoi pisteitä.
– Pidin joukkueeni esityksestä 70 minuutin ajan. Tunsin meidän olevan hallinnassa ja uskon meidän antaneen sellaisen pelin, mistä he (United) eivät juuri pidä, Mourinho sanoo.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!