Kansallisen Liigan otteluohjelma julkaistu – Helsingin paikallispeli heti avauskierroksella
Kuva: Palloliiton kehityspäällikkö Heidi Pihlaja ja liiton puheenjohtaja Ari Lahti sinä päivänä, kun naisten jalkapalloliigan uusi nimi, Kansallinen Liiga, julkistettiin torstaina 27.2.2020.
Palloliitto.
Kansallisen Liigan kauden 2020 uusi otteluohjelma on julkaistu. Koronaviruspandemian lykkäämä kausi alkaa ensi viikon lauantaina 13.6.
Heti ensimmäisenä päivänä pelataan täysi viiden ottelun kierros. Pelit pelataan Helsingissä, Vantaalla, Kuopiossa, Maarianhaminassa ja Espoossa. Ottelut alkavat tunnin väliajoin.
Kaikki sarjan ottelut ovat nähtävissä Ruutu-palvelussa sekä paikan päällä erityisjärjestelyin. Yli 500 hengen yleisötapahtumat ovat kiellettyjä Suomessa heinäkuun loppuun saakka.
Ylä- ja alaloppusarjoista luovuttiin tänä vuonna kauden alun siirryttyä. Niinpä sarja pelataan poikkeuksellisesti kaksinkertaisena 18 kierroksen sarjana. Otteluohjelmaan on myös jätetty väljyyttä koronavirusepidemian aiheuttamien mahdollisten ottelusiirtojen varalta. Kausi päättyy suunnitelmien mukaan 7.-8. marraskuuta. Otteluissa sallitaan miesten sarjojen tapaan poikkeuksellisesti viisi pelaajavaihtoa per joukkue.
Avauskierroksen 13.6. otteluohjelma:
14.00 PK-35 Vantaa-JyPK, Myyrmäki Stadion 15.00 KuPS-TPS, Keskuskentän Jalkapallostadion 16.00 HJK-PK-35 Helsinki, Bolt Arena 17.00 Åland United-TiPS, Wiklöf Holding Arena 18.00 FC Honka-Ilves, Tapiolan N 1 Otteluohjelma löytyy kokonaisuudessaan täältä. Mestaruutta puolustaa HJK.
Kansallisen Liigan otteluohjelma kaudelle 2020 sekä sarjan uudet sivut verkkosivut on nyt julkaistu
Käy tutustumassa molempiin osoitteessa
kansallinenliiga.fi
kansallinenliiga.fi
kansallinenliiga.fi
Etusivu - Kansallinen Liiga
Kansallinen Liiga on jalkapallon naisten pääsarja.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille

- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan