Kansanedustaja Pauli Kiuru antoi tylyn näkemyksensä ministerin vastauksesta yleisörajoituksiin liittyen: ”Tämän olisi voinut antaa yli kaksi viikkoa sitten”
![Pauli Kiuru 4](https://www.suomifutis.com/app/uploads/2020/06/Pauli-Kiuru-4-632x422.jpg)
Suomalainen jalkapallokausi käynnistyy toden teolla ensi viikolla, kun Kansallinen Liiga käynnistyy. Veikkausliigassa pelit aloitetaan heinäkuun alussa. Vielä on hyvin epäselvää, minkä verran otteluihin on mahdollista päästää katsojia sisään.
Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk) vastasi torstaina kansanedustaja Pauli Kiurun (kok) kirjalliseen kysymykseen. Vastauksessa meni luvattoman kauan, sillä vastauksen määräaika umpeutui jo viime maanantaina 1. kesäkuuta.
Ministeri Kososen vastauksen anti oli käytännössä se, että ”valtioneuvosto tarkastelee periaatepäätöksen yleisötilaisuuksia koskevia ohjeita, sekä arvioi niiden tarkoituksenmukaisuutta lähiaikoina”. Toisin sanoen mitään ei vielä päätetty. Kiurun mukaan vastauksessa, jonka anti oli hyvin laiha, kesti turhan pitkään.
– Ensinnäkin tämän vastauksen olisi voinut antaa yli kaksi viikkoa sitten. Tässähän ei oikeastaan vastata muuta kuin, että lisäohjeita on tulossa lähiaikoina. Se oli se vastaus, kirjallisen kysymyksen tehnyt Pauli Kiuru totesi SuomiFutis-sivustolle puhelimitse torstaina aamupäivällä.
– Se olisi voitu antaa aikaisemmin, koska sekin on vastaus, että vastaukseen vastataan ajoissa. Silloin ei olisi tullut ainakaan tätä myöhästymiseen liittyvää turhaa näytelmää tähän väliin, Kiuru lisäsi.
Kiuru tulkitsee vastausta niin, että vastuu on aluehallintovirastoilla sekä tapahtuman järjestäjällä.
– Mielestäni tämän (vastauksen) viesti on se, että aluehallintovirastoilla on jo nyt mahdollisuus harkita enemmän (katsojia), jos heillä riittää uskallusta ja näkemystä siitä, että terveys edellä voidaan edetä.
– Olen kuullut huhuja, että tällaista olisikin jossain kentällä vireillä, mutta en siihen voi oikein enempää tässä vaiheessa sanoa, Kiuru väläytti.
Kiurun tietojen mukaan valtioneuvosto käsittelee urheilutapahtumien yleisörajoituksia ensi viikolla. Näin ollen uusia linjauksia saadaan odottaa vielä. Kiurun mukaan vastauksen tärkein uutinen on tässä:
– Jos ymmärrän oikein, niin virastoja on kehotettu harkitsemaan ohjeiden asettamista. Se antaa selkeästi paikallista harkintavaltaa. Eli vastuu siirtyy aluehallintovirastoille.
Katseet kohdistuvat aluehallintovirastoihin.
– Paine siellä on niin kova, että uskalletaanko lähteä valtioneuvoston periaatepäätöksen ohjeen kehotusta haastamaan, Kiuru pohti ääneen.
Kiuru ymmärtää, että hallituksella on tällä hetkellä kova paine ja päätöksiä joudutaan tekemään kovassa kiireessä. Kiuru toivoo, että eri toimialoja käsiteltäisiin samoilla kriteereillä.
– En halua asettaa toimialoja vastakkain, mutta meillä on huvipuistot, terassit ja tämän tyyppistä toimintaa, niin jotenkin tuntuu, että urheilu vähän unohtuu tässä. Sen takia se olisi vaatinut tarkennusta ja vaatisi nopeasti tarkennusta, koska kesän urheilutapahtumat ovat alkamassa. Eivät järjestäjät pysty päivässä polkaisemaan hommia käyntiin, vaikka olisi minkälaiset ennakkosuunnitelmat ja turvallisuussuunnitelmat olemassa. Se vie oman aikansa, Kiuru muistutti.
Kiuru myös huomautti, että urheiluyhteisö on varmasti sitoutunut vahvasti siihen, että kaikessa päätöksenteossa edetään turvallisuus ja terveys edellä.
– Onko se sitten vaarallisempaa olla katsomossa, jossa on parituhatta katsojaa, ja jos siellä on kapasiteettia yli 10 000 katsojalle, välimatkat ovat huomioitu, on aikaporrastukset, istumapaikat numeroitu, käsidesit, erilliset sisään- ja uloskäynnit sekä enemmän ihmisiä valvomassa, niin onko se sitten erilaista kuin terassilla tai huvipuistossa?
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Huuhkajien Robert Taylorille uusi sopimus
- Kuusinkertainen Ranskan mestari hakeutuu konkurssiin
- Ilves nappasi suuren päänahan europeleissä – KuPS hävisi kotonaan
- Juventus myymässä laitahyökkääjänsä AS Romaan miltei 30 miljoonalla eurolla
- Argentiinan päävalmentaja Javier Mascherano ymmällään: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista sirkusta”
- Olympialaisissa vakoiluskandaali – valmentajia passitettiin kotiin
- Yle: Tapio Suominen on kuollut
- Olympiafutis alkaa! Tässä suurimmat suosikit, tähdet ja tv-tiedot
- Ilves kutsui keskikenttäpelaajan takaisin toisesta veikkausliigaseurasta
- Hollannin EM-hyökkääjä saattaa vaihtaa maisemaa kesällä
- Ilves nappasi suuren päänahan europeleissä – KuPS hävisi kotonaan
- Juventus myymässä laitahyökkääjänsä AS Romaan miltei 30 miljoonalla eurolla
- Olympiafutis alkaa! Tässä suurimmat suosikit, tähdet ja tv-tiedot
- Kuusinkertainen Ranskan mestari hakeutuu konkurssiin
- Argentiinan päävalmentaja Javier Mascherano ymmällään: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista sirkusta”
- Olympialaisissa vakoiluskandaali – valmentajia passitettiin kotiin
- Yle: Tapio Suominen on kuollut