Milan-pomo: Zlatan Ibrahimovićin tulevaisuus selviää vasta kauden päätyttyä
Kuva: Getty Images
Ruotsalaistähti Zlatan Ibrahimović ja AC Milan istuvat neuvottelupöytään vasta kauden päätyttyä, sanoo italialaisseuran urheilujohtaja Frederic Massara.
Ibrahimović, 38, on tehnyt Milanille kymmenessä ottelussa yhteensä neljä maalia palattuaan seuraan tammikuussa. Hän loukkasi viime kuussa pohkeensa harjoituksissa, mutta hänen odotetaan palaavan kentille vielä ennen kauden päättymistä.
Ruotsin A-maajoukkueessa 116 kertaa esiintynyt Ibrahimović on osoittanut olevansa ikäisekseen yhä mainiossa vedossa, mutta hän on väistämättä lähestymässä uransa viimeisiä vuosia, ellei jo vietäkin niitä.
[readmore from=Ibrahimovic-Zlatan]
Hänen on huhuttu palaavan Ruotsiin, jossa hän on nykyään osaomistaja pääsarjaseura Hammarbyssä. Ibrahimović matkusti Ruotsiin harjoittelemaan Hammarbyn kanssa, kun Italian Serie A keskeytettiin maaliskuussa koronaviruspandemian takia.
Ibrahimovićin ja Milanin sopimus päättyy tänä kesänä, mutta siinä on vuoden jatko-optio.
– Ibrahimović on mestari. Joukkue on kehittynyt merkittävästi hänen saapumisensa myötä, mutta meidän on kauden lopussa istuttava alas ja keskusteltava tilanteesta, myös hänen mielentilastaan, kommentoi Massara Sky Sport Italialle.
– Hän halusi auttaa Milania vaikealla hetkellä. Se on sanomattakin selvää, että Ibrahimović olisi vahvistus mille tahansa joukkueelle, koska hän on ilmiömäinen pelaaja.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä