Ruotsalaiserotuomarin ”läppä” Allsvenskan-maalivahdille pahemman kerran pieleen: ”Että sinua voidaan heittää banaaneilla”
Kuva: Getty Images
Ruotsin pääsarjassa pelaavan Östersunds FK:n maalivahti Aly Keita heitti erotuomari Martin Strömbergssonin ylle melko synkeän varjon, kertoessaan seuran podcastissa viime vuonna tapahtuneesta episodista.
Östersundin ottelussa GIF Sundsvallia vastaan Strömbergsson puhutteli guinealaistaustaista veskaria räikeän rasistisesti.
– Lakkaa puhumasta, ja mene takaisin maalillesi, että sinua voidaan heittää banaaneilla, Keita kertoo tämän sanoneen.
Strömbergsson ei kiistä lausumaansa, mutta luonnollisesti selittelee, ettei tarkoittanut sitä rasistiseksi loukkaukseksi.
– Voin vakuuttaa, että se meni pahasti pieleen. En tarkoittanut sitä rasistisella tavalla. Luulen, että myös Keita tietää sen. Kyse on vanhasta gävleborgilaislatteudesta, jota saatan heittää maalivahdeille. Sillä, että hän on tummaihoinen, ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Keita kertoo tuomarin pyytäneen sanomaansa heti anteeksi, mikä ei tietenkään muuta tapahtunutta, eikä heiton tuottamia tuntemuksia.
– Olin täysin järkyttynyt kuullessani, mitä hän sanoi. Suutuin todella, sillä en ole ikinä kuullut tällä tasolla sen enempää pelaajilta kuin tuomareilta mitään vastaavaa. Hän pyysi heti kentällä anteeksi, ja kutsui minut luokseen tuomarikoppiin pelin jälkeen. Kerroin hänelle, että noin ei yksinkertaisesti voi sanoa. Se on rasistista, enkä tule ikinä hyväksymään sellaisia puheita.
Asia nousi nyt esiin, kun Keitalta kysyttiin podcastissa, millaista rasismia tämä on Ruotsissa kokenut.
– Totta kai minun oli mainittava tästä, sillä en halua kenenkään kokevan vastaavaa sen paremmin kentällä kuin missään muuallakaan.
Östersundin pressipäällikkö Niclas Lidström sanoo, että seura ei ollut aiemmin tietoinen nyt kuullusta.
– Tällaista vastenmielistä käytöstä ei tulisi tietenkään kenenkään joutua kokemaan. Seura seisoo täysin Alyn takana asiassa. Olemme yksi monikulttuurisimmista seuroista sarjassa, ja tällaisista asioista on tärkeää puhua.
Ruotsin jalkapalloliitolle seura ei kuitenkaan ole aiheesta valittanut.
– Emme tule tekemään niin. On johdon asia päättää (mahdollisista toimenpiteistä). Olen informoinut heitä asiasta eilen.
Lähde: Expressen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena