BILD: Mesut Özil hylkäsi Turkista saamansa tarjouksen – jäämässä Arsenaliin olemattomasta peliajasta huolimatta
Kuva: Getty Images
Mesut Özilin kausi on ollut vaikea.
Elokuussa lontoolaiset häiriköt ottivat Özilin silmätikukseen ja yrittivät tiettävästi ryöstää hänet pysäytettyään saksalaistähden auton.
Özil oli tapahtuman seurauksena usean kierroksen ajan sivussa pelikentiltä ja pelasi marraskuun alkuun mennessä vain yhdessä sarjaottelussa.
Mikel Artetan alaisuudessa Özil sai mukavasti peliaikaa ennen koronataukoa, mutta sen jälkeen saksalaista ei ole nähty pelikentillä.
Arsenal haluaisi tiettävästi luopua kallispalkkaisesta pelaajastaan, mutta Özilille on vaikea löytää uutta osoitetta juuri siitä syystä – nimittäin massiivisesta palkastaan. Arsenal maksaa Özilille vajaat 400 000 euroa viikossa.
BILD:n mukaan Fenerbahçe olisi halukas hankkimaan Özilin riveihinsä. Özilin sopimus Arsenalin kanssa päättyy vuoden kuluttua, joten 31-vuotiaan pallotaiturin siirtosummakaan ei olisi korkea.
Lehden mukaan Özil ei kuitenkaan päässyt Fenerbahçen kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta, sillä turkkilaisseuralla ei ole varaa maksaa Özilin nykyistä palkkaa.
Fenerbahçe on ollut jo pitkään Özilin kintereillä. Özil on tunnustautunut Fenerbahçen kannattajaksi ja sen odotettiin helpottavan sopimuksen syntyä, mutta osapuolten väliset neuvottelut ovat loppuneet palkkasyistä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan