FC Honka pysyi voittamattomana vahvan ensimmäisen jakson ansiosta – avausvoittoaan hakeva RoPS kaatui maalin pelissä
Kuva: Juha Tamminen
FC Honka voitti Espoossa pelatun Veikkausliigan sunnuntain kierroksen ensimmäisen pelin, kun RoPS meni nurin 1−0.
Honka oli tiukoista lukemista huolimatta selvästi vahvempi etenkin ensimmäisellä puoliajalla. Avausjakson hahmo oli Borjas Martín, joka laukoi runsaan kymmenen minuutin kohdalla tolppaan.
Martín onnistui tekemään ottelun voittomaalin vain minuutteja myöhemmin pilkulta. Martín laukoi 17. minuutilla rangaistuspotkun vasempaan alakulmaan ohi Martin Kompallan.
− Ensimmäinen puoliaika oli tosi hankala meille. Toisella puoliajalla paransimme, nostimme prässiä ja saimme joukkuetta ylemmäs. Aloimme pelata itsekin, RoPS:n Juho Hyvärinen sanoi pelin jälkeen Ruudun haastattelussa.
RoPS sai parannettua peliään toisella puoliajalla ja loi pari tekopaikkaa, joista muun muassa Obed Malolo ja Enoch Banza eivät kuitenkaan onnistuneet.
Hongan Duarte Tammilehto näki pelin hyvin samankaltaisesti kuin rovaniemeläisten Hyvärinen.
− Varsinkin ensimmäisen puoliajan aloitimme hyvin ja pystyimme luomaan paikkoja. Avausjaksolla olisi ehkä pitänyt naulata toinenkin, Tammilehto totesi.
− Emme pitäneet pallosta kovin hyvää huolta, ja se teki toisesta puoliajasta meille vaikean, Tammilehto jatkoi.
RoPS kohtaa seuraavaksi ensi lauantaina tärkeässä ottelussa TPS:n Rovaniemellä. Hongalla ei ole tulevalla viikolla pelejä, mutta seuraavaksi espoolaisilla on vastassaan FC Lahti.
Honka jatkaa voittonsa ansiosta tappioitta. Espoolaisilla on nyt kuudesta pelistä kaksi voittoa ja neljä tasapeliä. RoPS hakee yhä avausvoittoaan. RoPS on pelannut kaksi tasapeliä ja hävinnyt kolme ottelua.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin