Hollannin maajoukkuelegenda harkitsee paluuta ammattilaiskentille: ”Hän haluaa pudottaa painoa”
Hollantilaislegenda Wesley Sneijder harkitsee eläkepäiviensä lykkäämistä palatakseen takaisin jalkapallokentille ensi kaudeksi, paikallislähteet kertovat.
Sneijder, 36, aloittaa harjoittelun myöhemmin tässä kuussa amatöörijoukkue DOS Holland Stichtse Boysin (DHSC) riveissä Utrechtissa. Sitä kautta hän voi myöhemmin siirtyä kotikaupunkinsa ylpeydenaiheeseen, eli Eredivisiessa pelaavaan FC Utrechtiin.
Vuonna 2018 maajoukkueuransa päättänyt Sneijder on pelannut Hollannin A-maajoukkueessa enemmän otteluita (134) kuin kukaan muu pelaaja. Hän edusti menestyksekkään uransa aikana esimerkiksi Ajaxia, Real Madridia ja Internazionalea.
– Wesley haluaa pudottaa painoa ja olla kiireinen. Hän sanoi, että se voisi kannustaa häntä pelaamaan taas, Wesleyn veli ja DHSC:n tekniseen henkilöstöön kuuluva Jeffrey Sneijder kertoi hollantilaismedialle.

– Hän on ollut poissa kuvioista jonkin aikaa. Wesley haluaa kokea sen, minkälaista on tulla takaisin kentälle pitkän tauon jälkeen ja saada sen peli-ilon takaisin.
Viime viikolla FC Utrechtin tekninen johtaja Jordy Zuidam kommentoi myös Sneijderin mahdollista paluuta viheriölle.
[readmore from=Sneijder-Wesley]
– Olkoon se selvää, että huippukuntoinen Sneijder on erittäin mielenkiintoinen vaihtoehto FC Utrechtille. Mutta pallo on hänellä, Zuidame kertoi lehdistölle.
Viime kuussa Sneijderin entinen joukkuetoveri Arjen Robben ilmoitti palaavansa eläkkeeltä allekirjoittaakseen yksivuotisen sopimuksen lapsuuden seuransa Groningenin kanssa.
Robben, joka on niin ikään 36-vuotias, pelasi uransa aikana PSV:lle, Chelsealle, Real Madridille ja lopulta Bayern Münchenille.
Lähde: Sky Sports
- Veikkausliigan paras maalivahti saattaa vaihtaa seuraa – ”Sain kaiken, mistä olisin ikinä voinut haaveilla”
- FC Interin avainpelaajan tulevaisuus auki: ”Odotellaan työtarjouksia”
- FC Inter -kapteeni naljaili Teemu Pukille ja Alexander Ringille – ”Ei ole yhtään mulkkua jätkää”
- Puolustaja vahvisti SuomiFutikselle jättävänsä AC Oulun: ”Koen tarvitsevani uusia haasteita”
- FC Inter on Suomen mestari! Ottelun lopussa mielenkiintoinen näky
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: maali ja ottelun paras pelaaja
- LIVESEURANTA: FC Inter voittaa Veikkausliigan mestaruuden – HJK pelasi tasan!
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä