Hurja huhu: Portugalilaisseura kiinnostunut PSG:n jättäneestä huippukärjestä – haluaa palkita uuden valmentajansa

© Kuva: Getty Images

Edinson Cavanin sopimus PSG:n kanssa päättyi noin kolme viikkoa sitten.

33-vuotias Cavani on siten tällä hetkellä vapaa agentti, ja saa siirtyä ilman siirtokorvausta mihin tahansa seuraan.

Cavani on herättänyt kiinnostusta muun muassa Atléticossa, AS Romassa, Internazionalessa ja Boca Juniorsissa.

Portugalilaislehti Recordin mukaan myös Benfica on kiinnostunut Cavanista. Cavanin yli kymmenen miljoonan euron nettopalkka on Benficalle luonnollisesti aivan liian suuri summa, mutta seura haluaisi Cavanin ja samalla päästä yhteisymmärrykseen muutamaa astetta pienemmästä palkasta.

Benfica palkkasi Jorge Jesusin uudeksi päävalmentajakseen muutama päivä sitten. Jesus palasi Benfican peräsimeen viiden vuoden tauon jälkeen. 65-vuotias portugalilaisluotsi valmensi Benficaa vuodet 2009-2015, jonka aikana seura voitti muun muassa kolme Portugalin sarjamestaruutta.

Recordin mukaan Benfica haluaisi palkita Jesusin solmimalla Cavanin kaltaisen huippukärjen kanssa pelaajasopimuksen. Cavani edusti PSG:tä seitsemän kauden ajan ja iski seurassa 200 täysosumaa. Cavani on PSG:n historian paras maalintekijä.


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.