Koronarajoitusten höllennys avaa ovia katsomoihin – Ykkösen ilmaista kärkimatsia markkinoidaan ämpäreillä

Heinäkuun vaihtuminen elokuuksi merkitsee sitä, että koronarajoitukset suomalaisessa urheilussa ja muissa massatapahtumissa höllenevät jälleen. Enää ei 500 henkilön rajoitus pidättele tapahtumajärjestäjiä, edes katsomolohkokohtaisena.
Ykkösen toisena oleva EIF ottaa tilanteesta kaiken ilon irti. EIF saa lauantaina kello 16 vieraakseen neljäntenä olevan KTP:n. Katsomoon on odotettavissa iso yleisömäärä, sillä sarjan kärkiotteluun on vapaa pääsy.
Lisäksi EIF tarjoaa ensimmäiselle tuhannelle katsojalle suomalaisen jonotuskulttuurin klassikon, ilmaisen ämpärin. Vihreässä ämpärissä on EIF:n logo. Ämpärit tarjoaa kampanjaa sponsoroiva yritys Moldbusters.
– Me kaikki pidämme jalkapallosta. Juuri siksi haluamme sponsoroida tätä ottelua, Kari Ahlström totesi yrityksen edustajana EIF:n kotisivujen uutisessa.
Kokonaan koronarajoitukset eivät vieläkään poistu, sillä turvavälejä ei-samassa-taloudessa-asuviin katsojiin toivotaan edelleen pidettävän. Esimerkiksi KuPS:n kotiotteluissa yleisökapasiteetti nousee nyt 2 500 katsojaan. Niin monta lippua se myy sunnuntaina 9.8. pelattavaan HJK-otteluun. Lipunmyynti alkaa maanantaina.
FC Interin kotiotteluiden lipuista on elokuun alusta lähtien puolestaan myynnissä ”reilu kolmannes”. Molempien edellämainittujen joukkueiden kotiotteluissa noudatetaan myös edelleen tiettyjä erityisjärjestelyjä koronavirustartuntojen välttämiseksi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!