Markus Halsti lähellä paluuta Ruotsin kentille – ”Todella hyvä keskusteluyhteys”
Kuva: Juha Tamminen
35 A-maaottelua pelannut Markus Halsti on lähellä paluuta Ruotsin kentille. Viime syksynä Allsvenskanista Superettanin pudonnut AFC Eskilstuna on neuvotellut 36-vuotiaan suomalaisen kanssa sopimuksesta. Keskustelut vahvisti P4 Sörmlandille Eskilstunan urheilujohtaja Tore Eliasson.
– Olen käynyt keskusteluja joidenkin pelaajien kanssa. Muun muassa aiemmin Östersundissa pelanneen Jamie Hopcuttin ja Esbjergin Markus Halstin kanssa. Halsti on todella hyvä johtajatyyppi, josta ovat myös muut seurat suuresti kiinnostuneita, Eliasson totesi.
– Voi olla, että värväämme toisen ison nimen, joka saapuu entisestä Ruotsin mestariseurasta. Yhdestä perinteikkäimmistä. Pidämme kuitenkin sen suhteen matalaa profiilia, sillä emme ole edenneet asian kanssa.
– Parhaalta tilanne näyttää Markus Halstin kanssa. Meillä on erittäin hyvä keskusteluyhteys, ja toivotaan, ettei mikään toinen seura päihitä tarjoustamme.
[readmore from=Halsti-Markus]
Markus Halsti pelasi Ruotsin suurseura Malmö FF:ssä vuosina 2008-2014, ja voitti noina vuosina kolme Allsvenskanin mestaruutta. Sittemmin hän on pelannut DC Unitedissa, FC Midtjyllandissa ja Esbjergissä. Tällä kaudella Halsti pelasi Esbjergissä 18 sarjaottelua. Veikkausliigaa Halsti on pelannut vain HJK:ssa.
Eskilstuna on tällä hetkellä Superettanissa putoamisviivan alapuolella saatuaan kahdeksasta ottelustaan vain kuusi pistettä.
Lähde: Fotbollskanalen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn