Maurizio Sarri ei ole moksiskaan kritiikistä: ”Olen luultavasti kusipää joillekin!”

Juventus-luotsi Maurizio Sarri on johdattamassa Vanhan rouvan Italian mestaruuteen ensimmäisellä kaudellaan. Juventus tarvitsee vain neljä pistettä varmistaakseen yhdeksännen perättäisen scudettonsa.
Juventus on kuitenkin ollut vaikeuksissa: joukkue on voittanut vain yhden viimeisestä neljästä ottelustaan, ja jotkut kommentoijat pitävät Sarrin tyyliä Juventuksen ongelmana. Tulisieluinen valmentaja ei kuitenkaan ole kritiikistä moksiskaan, vaan antaa ennemmin tulosten puhua puolestaan.
– Olen luultavasti kusipää joillekin! Minua ei liiemmin kiinnosta, Sarri toteaa lehdistötilaisuudessa.
– Tunnistan päivittäiset vaikeudet, ja uskon, että meillä on enemmän dataa käytettävissämme kuin heillä, jotka ilmaisevat mielipiteitään.
Sarrin ryhmän tehomiehinä koronatauon jälkeen on kunnostautunut kaksikko Cristiano Ronaldo–Paulo Dybala, jotka ovat olleet mukana 17 maalissa viimeisen 10 ottelun aikana. Sarjan uudelleenkäynnistyksen jälkeen Ronaldo on ottanut paikan vasemmalta laidalta, ja Dybala on luonut hyökkäyksiä keskellä. Sarri uskoo, että duolla on vielä enemmän annettavaa.
– On selvää, että voimme pelata paljon paremmin. En pidä vaikeana sitä, että minulla on Ronaldon ja Dybalan kaltaisia huippupelaajia kentällä. He ovat tehneet yhteensä 51 maalia kahdessa kaudessa.
Vaikka Serie A:n lisäksi Juventuksella on edessään vielä Mestarien liigan pudotuspelit, Sarri ei näe syytä antaa 35-vuotiaalle Ronaldolle huilia.
– Juttelin hänelle 10 minuuttia sitten, ja hän sanoi olevansa huippukunnossa. Se on osa hänen vahvuuttaan – hän pystyy palautumaan nopeasti sekä fyysisesti että henkisesti ja suuntaamaan katseensa kohti tulevaa. Sen takia hän pystyy puristamaan väsymyksestä yli.
Juventuksella on liigassa jäljellä neljä ottelua. Seuraavaksi vastassa Sarrin ryhmällä on Udinese huomenna illalla. Mestarien liigassa Juventus puolestaan kohtaa 7. elokuuta Lyonin neljännesvälierien toisessa osaottelussa. Lyon johtaa otteluparia ensimmäisen kohtaamisen jälkeen 1-0.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan