Valmentajansa erottaneen TPS:n tappioputkelle jatkoa – Jonatan Johansson ei vielä penkin päässä
Kuva: Getty Images
Vahid Hambo nousi FC Lahden ratkaisijaksi, kun TPS:n synkkä alkukausi sai jatkoa.
Turkulaisseura kärsi kotonaan 1-3-lukemin viidennen peräkkäisen tappionsa.
Päävalmentajansa Tommi Pikkaraisen tällä viikolla erottanut TPS hakee edelleen kauden ensimmäistä pistettään. Uutta päävalmentajaa Jonatan Johanssonia ei vielä tänään nähty penkin päässä.
Lahti iski ottelun avausmaalin ensimmäisen jakson lopussa Jasin Assehnounin maalattua rangaistuspotkusta vieraat johtoon.
Turkulaisten tasoitus syntyi toisen puoliskon alkuun, kun Masahudu Alhassanin laukaus maalin edestä kohosi ylänurkkaan.
63. minuutilla Lahti iski toisen kerran. Hambo pamautti yksilösuorituksensa päätteeksi matalan vedon tarkasti TPS:n verkkoihin. Lisäajalla osui vielä Pyry Lampinen ja pisteet lähtivät 3-1-numeroin Lahteen.
TPS on hävinnyt tämän kauden ottelustaan jokaisen. Seuraavaksi vuorossa on viikon päästä vierailu Rovaniemelle RoPS:n luokse.
Lahti on kerännyt viimeisestä viidestä ottelustaan seitsemän pistettä. Seura on sarjataulukossa kuudentena.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä