FC Interille huippuvahvistus mestaruustaisteluun – maajoukkuehyökkääjä Benjamin Källman palaa Turkuun
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajissa viime vuonna ensimmäisen maalinsa tehnyt hyökkääjä Benjamin Källman palaa FC Interiin.
Källman, 22, on edustanut Interiä kaudesta 2016 lähtien, mutta hän on viettänyt viimeiset pari vuotta lainapesteillä ulkomailla neljässä eri seurassa. Alkuvuodesta Källman siirtyi vuoden lainasopimuksella Norjan pääsarjaseura Haugesundiin, mutta osapuolet sopivat lainan ennenaikaisesta päättämisestä.
Haugesundin urheilujohtaja Eirik Opedal kommentoi seuran tiedotteessa, että Källmanista ei saatu ”parasta irti” Norjassa. Källman pelasi Norjan Eliteserienissä kymmenen ottelua maaleitta.
Veikkausliigassa Källman on nähty viimeksi kaudella 2018, mutta nyt hän hyppää mukaan Interin pelaajarinkiin.
– Ehdoton avainasia paluussa Interiin oli Benin oma halu tulla jälleen tänne pelaamaan. Emme olisi lähteneet sopimaan asiasta Haugesundin kanssa, jos emme olisi vakuuttuneet saavamme motivoituneen pelaajan, kertoo turkulaisseuran tekninen johtaja Vesa Mäki Interin tiedotteessa.
Interin ja Källmanin sopimus on voimassa kesään 2022 saakka. Mäki uskoo, että Källman nähdään vielä ulkomailla, mutta nyt oli sopiva hetki palata kotimaahan.
[readmore from=Veikkausliiga]
– Omasta mielestäni osassa lainaseuroista Benin mahdollisuudet onnistumiseen eivät ole olleet aivan optimaaliset esimerkiksi putoamistaistelujen ja valmentajavaihdosten takia. Interillä on edessään Eurooppa-liigan karsintaa ja Veikkausliigan kärkipään otteluita, joissa mahdollisuudet onnistumiseen ovat paremmat. Talvella tulemme kuitenkin jälleen arvioimaan Benin parasta kehittymisympäristöä uudelleen.
Interin päävalmentaja päävalmentaja José Riveiro luottaa Källmanin pääsevän nopeasti sisään turkulaisten pelitapaan.
– Uskon ja toivon sen olevan hyvin helppoa Benjaminille. Hänen kykynsä ja meidän tapamme pelata hyökkäysvoittoista jalkapalloa sopivat hyvin yhteen, joten uskon hänen löytävän itsensä pelitavassamme helposti. Hän myös tuntee hyökkääjistämme entuudestaan Furuholmin ja Mastokankaan, jotka voivat olla avuksi tässä tilanteessa.
– Benjamin tuo omat erilaiset ominaisuutensa hyökkääjiemme ryhmään. Hän on voimakas ja nopea pelaaja. Hänen maalintekokykynsä perustuu esimerkiksi pääpelivoimaan ja erittäin hyviin juoksujen ajoituksiin. Pelejä on tulossa paljon ja on mukavaa saada Benjaminin kaltainen uusi ”ase” käyttöömme.
Källman harjoittelee Interin kanssa ensimmäisen kerran sunnuntaina. Kansainvälisen peliluvan saapuessa ajallaan on hyökkääjä käytettävissä jo tiistain vierasottelussa Rovaniemen Palloseuraa vastaan.
FC Inter on kymmenen ottelun jälkeen Veikkausliigan piikkipaikalla.
Totta se on - Benjamin Källman palaa Interiin!
”Hänen maalintekokykynsä perustuu pääpelivoimaan ja erittäin hyviin juoksujen ajoituksiin. Mukavaa saada Benjaminin kaltainen uusi ”ase” käyttöömme.”
Tervetuloa takaisin @KallmanBenjamin!
fcinter.fi/benjamin-kallm… #fcinterturku

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena