KPV värväsi todellisen yllätysvalmentajan: ”Tuon mukanani kuorma-autolastillisen itseluottamusta”

Veikkausliigasta viime syksynä pudonnut KPV on värvännyt uudeksi päävalmentajakseen todellisen yllätysvalmentajan, eli 55-vuotiaan Miika Juntusen. Juntunen saapuu Kokkolaan Oulusta, jossa hän on toiminut viime vuosien aikana OPS:n managerina. Hän kertoo olleensa itse aktiivisesti hakemassa valmentajanpestiä, joka vapautui KPV:n annettua potkut Jani Uotiselle.
– Sopimus syntyi kun otin yhteyttä (KPV:n päärahoittaja) Matti Laitiseen, jonka tunsinkin jo entuudestaan. Kyselin tilannetta ja siitä keskustelut lähtivät etenemään, Juntunen kertoo KPV:n kotisivuilla.
KPV lähti sarjaan suurimpana nousijasuosikkina, mutta on saanut viidestä pelistään vain viisi pistettä. Sarjasijoitus on tässä vaiheessa yhdeksäs.
Miika Juntusella on mielessään jo valmis resepti siihen, millä joukkue kipuaa tavoitteeksi asetettuun nousutaisteluun.
– Positiivinen ja aktiivinen hyökkäävä pelityyli, jossa KPV tahdittaa pelin kulkua. Sen jälkeen pelipaikkakohtaiset roolit kullekin pelipaikalle ja perussäännöt joukkueen pelaamisesta jokaisessa mahdollisessa pelituloksessa pelin lopussa. Puolustuspeli, hyökkäyspeli ja pelin avaaminen. Ensin joukkuekuria pelaamiseen ja sitten asennetta työntekoon!
Miika Juntunen pelasi uransa aikana 427 veikkausliigaottelua muun muassa Jazzissa ja TPV:ssä ja voitti kolme suomenmestaruutta. Hän on sekä pelannut että valmentanut OPS:ssä. Juntunen tunnetaan suorapuheisena miehenä, eikä ensikommenttien perusteella itseluottamuksesta ole nytkään pulaa.
[readmore from=Juntunen-Miika]
– Tervetuloa katsomaan intohimoista, positiivista, hyökkävää ja voittavaa jalkapalloa Keskuskentälle. Tuon mukanani kuorma-autolastillisen itseluottamusta, Juntunen lataa.
Miika Juntusen värikkääseen matkaan on mahtunut myös vaikeuksia. Keväällä 2019 hän sai ehdollisen vankeustuomion törkeistä talousrikoksista.
KPV tiedotti samassa yhteydessä kolmen sopimuksen päättymisestä. Pelaajistosta seuran hyvästelee Honar Abdi. Valmennusryhmästä lähtevät mentaalivalmentaja Petri Kangaskokko ja fysiikkavalmentaja Anton Isaksson.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa