KuPS jäi jyrän alle – HJK haki täyden pistepotin Kuopion kärkikamppailusta

© Kuva: Juha Tamminen

KuPS isännöi HJK:ta sunnuntai-iltana Kuopion keskuskentällä Veikkausliigan kärkikamppailussa.

HJK voitti ottelun lopulta maalein 3-0, ohitti KuPS:n sarjataulukossa ja nousi toiseksi kahden pisteen päähän oman ottelunsa niin ikään voittaneesta Turun Interistä.

Joukkueet kohtasivat toisensa viikko sitten Töölössä, jolloin kenties kauden vaiherikkain ottelu päättyi 2-2 -tasapeliin. Sunnuntaina kentällä oli kuitenkin käytännössä vain yksi joukkue. KuPS vaikutti hyvin vaisulta, eikä saanut kamppailussa juurikaan maalipaikkoja aikaiseksi.

Pelillisesti varsin vahvan ottelun jo viikko sitten samaista vastustajaa vastaan pelannut HJK oli sen sijaan vakuuttava. Toni Koskelan suojatit olivat aktiivisia, loivat maalipaikkoja ja pitivät myös puolustuksensa tiiviinä läpi ottelun.

Avausmaali nähtiin jo seitsemännellä minuutilla, kun hienosti kauden aloittanut Tim Väyrynen vei HJK:n johtoon. Vain hetkeä myöhemmin Väyrynen sai toisenkin maalipaikan.

Roope Riski vei komealla laukauksellaan HJK:n kahden maalin etumatkalle toisen jakson alussa. Osuma oli Riskille sarjakauden viides. Kolme minuuttia HJK:n toisen maalin jälkeen myös Riku Riski onnistui maalinteossa vieden vieraat jo kolmen maalin johtoon.

HJK kohtaa seuraavaksi metroderbyssä Hongan Töölössä ensi viikon lauantaina. KuPS sen sijaan vierailee perjantaina FC Hakan isännöitävänä.

Veikkausliiga sunnuntaina 9.8.

17:00
RoPS 2-3 IFK M. (Katsojamäärä: 1225)
1-0 Tsiskaridze 23′
1-1 Ademi 40′
1-2 Pelvas 54′
2-2 Vahtera (rp.) 57′
2-3 Grönlund 90′

18:30
KuPS 0-3 HJK
0-1 Väyrynen 7′
0-2 Ro. Riski 53′
0-3 Ri. Riski 56′

FC Inter 2-0 Haka
1-0 Furuholm 25′
2-0 Ojala 92′

FC Lahti 3-2 Ilves
1-0 Assehnoun 31′
2-0 Jäntti 45′
3-0 Assehnoun 64′
3-1 Tamminen 81′
3-2 Tomas 89′


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.