KuPS putosi tylysti Mestarien liigan karsinnoista – Molde iski viisi maalia kuopiolaisten verkkoon
Kuva: Juha Tamminen
KuPS putosi keskiviikkona Mestarien liigan karsinnoista hävittyään ensimmäisen karsintakierroksen yksiosaisessa ottelussa norjalaiselle Moldelle vieraskentällä peräti maalein 5-0.
Viime kaudella Veikkausliigan mestaruuden voittanut KuPS lähti Molden vieraaksi selvänä altavastaajana.
Norjan pääsarjassa parhaillaan toisella sijalla majaileva Molde otti kamppailun hallintaansa heti alkuminuuteista lähtien, mutta KuPS pysyi norjalaisten mukana avausjaksolla pelillisesti varsin hyvin, vaikkei vieraat onnistuneetkaan maalinteossa.
KuPS kykeni luomaan ensimmäisellä puoliskolla muutaman maalipaikan, mutta viimeistely-yritykset jäivät lopulta varsin ponnettomiksi.
Ottelun voittomaali nähtiin 26. minuutilla. Molde iski nopeasti vastaan pallonriiston jälkeen ja boksin rajalta löytynyt Eirik Hestad sijoitti upealla laukauksellaan norjalaiset maalin etumatkalle. Molde iski toisen maalinsa kymmenisen minuuttia myöhemmin. Pallo pelattiin KuPS:n boksiin puolustuslinjan taakse pitkän pallonhallintajakson jälkeen, ja Magnus Eikremillä oli helppo työ siirtää peliväline ohi KuPS-vahti Otso Virtasen.
Ottelun toisen jakson ensimmäiset 20 minuuttia olivat rikkonaisia. Aluksi ottelu jouduttiin keskeyttämään muutaman minuutin ajaksi, kun kova tuuli oli hajottanut hetkellisesti stadionin valaistusta. Hetkeä myöhemmin KuPS:n Nuno Tomas ja Molden Henry Wingo löivät pahannäköisesti päät yhteen, ja Tomas joutui jättämään pelikentän.
Molde meni menojaan 20 minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä, kun Ohi Omoijuanfo vei norjalaiset jo kolmen maalin päähän. Molde rankaisi kuopiolaisia vielä kahdesti lisäajalla Marcus Pedersenin ja Erling Knudtzonin osumilla.
KuPS jatkaa eurotaivaltaan Eurooppa-liigan karsinnoissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin