Lähde: Norwichilla yhä täysi luotto Teemu Pukkiin – hiljenevätkö siirtohuhut?

Valioliigasta pudonnut Norwich odottaa Teemu Pukin jatkavan joukkueen hyökkäyksen johtajana, vaikka suomalaiskärki on pyörinyt tänä kesänä siirtohuhuissa, kertoo The Pink Un.
Häntä on huhuttu turkkilaiseen Beşiktaşiin sekä muutamaan Valioliigan seuraan, mutta Pukki, 30, tai hänen edustajansa eivät ole ilmaisseet hyökkääjällä olevan lähtöhaluja, eikä Norwich ole saanut hänestä tarjouksia.
Norwichilla ei myöskään ole kiinnostusta luopua Pukista, joka on ollut joukkueen paras maalintekijä kahdella viime kaudella. Pukin ja Norwichin sopimusta on jäljellä kaksi vuotta, ja diili sisältää option yhdestä lisäkaudesta. Hänen kirittäjänsä Josip Drmić taas on lähtökuopissa, joten Kanarialinnut etsinee siirtomarkkinoilta uuden keskushyökkääjän.
Pukin ruuti oli märkää Valioliiga-kauden jälkimmäisellä puoliskolla, mutta hän sai kaikkiaan kasaan 11 osumaa ja kolme maalisyöttöä. Toissa kaudella hänet valittiin Mestaruussarjan parhaaksi pelaajaksi, kun hän voitti sarjan maalikuninkuuden 29 osumallaan.
Norwichin päävalmentaja Daniel Farke luottaa yhä Pukkiin ja siihen, että Huuhkajien tähtihyökkääjä löytää maalivireensä jälleen Mestaruussarjassa.
Pukin odotetaan osallistuvan Norwichin harjoituksiin, kun joukkue palaa kesälomaltaan ensi viikolla. Mestaruussarjan kausi 2020-21 alkaa syyskuun toisena viikonloppuna.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan