Lähde: Siirtyykö Ranskan paidassa maailmanmestaruuden voittanut laitahyökkääjä Valioliigaan? – Everton kiinnostunut
Thomas Lemar siirtyi AS Monacosta Atléticoon 70 miljoonalla eurolla kesällä 2018.
Muutama viikko siirron jälkeen Lemar kruunattiin maailmanmestariksi Ranskan A-maajoukkueen riveissä. Lemar pääsi turnauksessa kerran avauskokoonpanoon, ja seurasi muut kamppailut penkin puolelta.
Lemar on epäonnistunut pahasti Atléticossa. 24-vuotiaan vasemman laitahyökkääjän taso on pudonnut radikaalisti. Tällä kaudella Lemar ei onnistunut kertaakaan maalinteossa, eikä syöttänyt ainuttakaan maalia. Lemarin edellisestä tehopisteestä on kulunut yli 15 kuukautta.
Atlético yritti päästä tammikuun siirtoikkunassa Lemarista eroon hinnalla millä hyvänsä, mutta ei saanut ranskalaisesta ainuttakaan tarjousta.
LE10Sportin mukaan Everton on kiinnostunut Lemarista, ja halukas hankkimaan hänet juuri alkaneessa siirtoikkunassa.
Atlético ei saa läheskään samanlaista summaa Lemarista kuin maksoi hänestä kaksi vuotta sitten, mutta seura on tiettävästi valmis myymään Lemarin käytännössä mihin hintaan tahansa.
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä