Man Unitedin kapteenin oikeudenkäynnissä kuultu rajuja väitteitä – poliisin sanotaan potkineen puolustajaa jaloille: ”Urasi on ohi”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin kapteenin ja topparin Harry Maguiren oikeudenkäynti on alkanut Kreikassa, kertoo Sky News.
Englannin maajoukkuepuolustaja pidätettiin viime viikolla kahden muun englantilaisen kanssa Kreikassa Mýkonoksen saarella baaritappelun ja sen jälkeisten tapahtumien takia.
Maguiren, 27, puolustus pyysi, että oikeudenkäyntiä siirrettäisiin myöhempään ajankohtaan, jotta heillä olisi enemmän aikaa valmistautua, mutta tapauksen käsittely aloitettiin oikeussalissa tiistaina.
United-kipparin asianajaja Alexis Anagnostakis sanoi, että lista hänen asiakastaan koskevista syytöksistä saatiin valmiiksi vasta maanantaina, ja hän sai tulostetun version käsiinsä vain kaksi tuntia ennen oikeudenkäynnin alkua. Anagnostakis sanoi, ettei edes ehtinyt kunnolla keskustella syytteistä Maguiren kanssa.
Maguire itse ei ole oikeudenkäynnissä paikalla. Hän on jo kiistänyt syyllistyneensä törkeään pahoinpitelyyn ja viranomaisen lahjomisyritykseen.
Sky Newsin mukaan Anagnostakis kertoi oikeudelle, että kaksi albanialaista miestä oli lähestynyt Maguiren siskoa Daisya, joka oli pyörtynyt välittömästi saatuaan ”tuntematonta ainetta” elimistöönsä.
Maguire seurueineen oli soittanut paikalle kyydin ja pyytänyt kuljettajaa viemään heidät sairaalaan, mutta heidät vietiinkin poliisiasemalle. Anagnostakisin mukaan poliisit potkivat Maguirea jalkoihin hänen saapuessa asemalle ja sanoivat: ”Sinun urasi on ohi”.

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin