Näkökulma: TPS juhli kentällä, mutta öykkäröi jatkoilla – Miksi esimerkin voimaa aliarvioidaan näin?

© Kuva: Tiina Pirilä
TÄNÄÄN: Näe NHL pelit livenä!

NHL on taas käynnissä ja jäljellä ovat enää ratkaisupelit! Viaplay näyttää kaikki loppukauden ottelut suorina lähetyksinä! Tilaa nyt ilman sitoutumispakkoa.
NAPPAA TARJOUS

Sarjanousija Turun Palloseura teki lauantaina onnistuneen reissun Rovaniemelle. RoPS kaatui jumbofinaalissa 3-2, TPS avasi vihdoin pistetilinsä ja nousi RoPS:n ohi sijalle 11.

Tehot löytyivät hyvään aikaan. Aiemmassa viidessä pelissään TPS oli tehnyt vain kaksi maalia, mutta nyt osumia syntyi yhdessä ottelussa kolme.

Joukkue lähtee taatusti hyvillä mielin kotimatkalle, mutta tunnutaan seurassa kaivettavan myös verta nenästä. Sen verran pöyhkeän twiitin TPS ottelun jälkeen julkaisi.

Twiitissä TPS:n uusi päävalmentaja Jonatan Johansson ohjeistaa vaihdosta peliin ottamaansa Jonni Peräahoa, joka teki työtä käskettyä ja viimeisteli TPS:lle 3-2 -voittomaalin. Jonatan Johansson, stadionin sisäpuolella, kentän laidalla, alle puolen metrin päässä muista henkilöistä.

Ja mikäpä mahtaa olla ongelmana? No se, että Johansson rikkoo toiminnallaan THL:n asettamia suosituksia. Kaiken lisäksi TPS vaikuttaa tällä lähinnä ylpeilevän.

Jonatan Johansson itse kommentoi kohua herättänyttä päätöstä matkustaa Rovaniemelle Iltalehden perjantaina julkaisemassa jutussa. Hän oikaisee mediassa esiintyneen tiedon, jonka mukaan hän olisi saapunut Skotlannista Suomeen viime sunnuntaina, ja kertoo saapuneensa maahan viime viikon perjantaina. Siis kahdeksan päivää sitten.

- En tietenkään tule Rovaniemen stadionille sisätiloihin, enkä tietenkään ole ollut Veritas-stadionilla täällä. Järjestämme kaikki jutut itse ja olemme noudattaneet kaikkia suosituksia, Johansson sanoo Iltalehden haastattelussa.

Ilmeisesti pukukoppitiloihin Johanssonilla ei tosiaan ollut asiaa, mutta miksi tehdä vain välttämätön, kun voisi olla mallikelpoinen jalkapallotoimija ja näyttää esimerkin voimaa? Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitos suosittelee riskimaista – joihin myös Iso-Britannia ja Skotlanti kuuluvat – saapuville kahden viikon omaehtoista karanteenia.

Johanssonin ja TPS-johdon mukaan kaikkia suosituksia on noudatettu. THL:n suosituksissa ulkomailta palaaville puhutaan kuitenkin muustakin kuin joukkoliikenteen käytön välttämisestä. Näin ohjeistuksessa lukee:

– Vältä fyysisiä kontakteja ja säilytä vähintään 1 – 2 metrin turvaväli muihin ihmisiin.

– Vältä väkijoukkoja ja lähikontakteja niin paljon kuin mahdollista.

Jokainen voi päätellä TPS:n twiittaamasta videoklipistä itse, kuinka hyvin turvavälin pitäminen ja lähikontaktien välttelyn toteutuminen onnistui.

THL muistuttaa kotisivuillaan siitäkin, että taudin itämisajaksi on arvioitu 1-14 päivää. Juuri tähän kahden viikon karanteenijakso perustuukin. On erinomaisen upeaa, että Jonatan Johanssonin koronatestin tulos oli negatiivinen, mutta se ei silti takaa, etteikö toisena ajankohtana tehtävästä testistä voisi tulla positiivinen tulos. THL lisää, että ”tartunnan saanut henkilö voi levittää virusta eteenpäin jo 1–2 vuorokautta ennen oireiden alkamista.” Myös oireeton henkilö saattaa toimia tartunnanlähteenä.

Yhteinen sääli, ettei puhuta enemmän pelistä

En missään tapauksessa väitä, että Jonatan Johansson olisi mikään viruslinko tai suoranainen vaaran aiheuttaja. Toiveikkain skenaario on myös realistisin. Siis se, ettei Johansson ole taudin kantaja, eikä Covid-19 levinnyt RoPS-TPS -ottelun yhteydessä.

Yhdyn myös Jonatan Johanssonin Iltalehdelle esittämään harmitukseen. On sääli, että jalkapallon sijaan ottelun alla on puhuttu valmentajan koronakaranteenista. Näkökanta,  jonka mukaan tapaus on saanut tarpeettomankin suuren huomion, on ymmärrettävä.

Silti juuri se on se seikka, miksi TPS:ltä olisi toivonut vastuullista reagointia. Olisiko RoPS kaatunut, vaikka Johansson olisi vetänyt vielä tämän ottelun etävalmentajana esimerkiksi puhelimen välityksellä, ja ”Tintti” olisi saateltu näyttämölle vasta aikaisintaan ensi torstain Honka-pelissä? Ja mikä sai TPS:n rehentelemään kohutapauksen tiimoilta ja pöyhkeilemään sillä, kuinka karanteenivalmentaja viis veisasi turvavälimääräyksistä?

Euroopan jalkapallon huippusarjat saatiin pelattua melko onnekkaasti loppuun – joskin tyhjille katsomoille. Nyt Espanjassa ja Englannissa on kuitenkin niin ikäviä signaaleja siitä, että toinen aalto kerää voimiaan, että Mestarien liigan loppusuoran onnistuminen on vakavasti uhattuna. Ranskan pääsarjaseura Strasbourg tiedotti perjantaina viidestä koronatartunnasta joukkueessaan, vain kolme viikkoa ennen Ligue 1 -kauden suunniteltua alkamista.

Suomessa jouduttiin jo heinäkuussa perumaan KPV:n ja GBK:n otteluita koronatapauksen vuoksi. Islanti on selviytynyt koronapandemiasta melko vähällä, mutta perjantaina saarivaltion pääsarjan jalkapallo-ottelut ja -harjoitukset pantiin hetkeksi jäähylle. Samalla Islannin hallitus kiristi kokoontumisrajoituksia 500 henkilöstä 100 henkilöön.

Suomessa tartuntamäärien kasvu on toistaiseksi ollut lievää, mutta pandemian uudelleen yltymisen uhka on meilläkin todellista. Heinäkuun vaihtuminen elokuuksi kevensi rajoituksia entisestään, ja tänään on vietetty muun muassa musiikkifestivaaleja. Maskipakkoa ei maassamme ole vieläkään, ja moni on varmasti havainnut, että tunnollisuus turvavälien ja kontaktien suhteen on alkanut monin paikoin lipsua. Potentiaalinen uhka uusien tautitapausten tuojiksi ovat Suomessakin ulkomailta saapuvat matkailijat.

Kuten todettua, toivotaan ja uskotaan, ettei Johanssonin ja TPS:n koronakaranteenikäytös johda tautien puhkeamisiin. Silti esimerkin voimaa ei pitäisi lainkaan aliarvioida.

Urheilupiirejä seurataan aivan varmasti suurennuslasin kanssa, ja Jonatan Johansson on valmentajanakin yksi Veikkausliigan kaikkein kirkkaimmista tähdistä. On päivänselvää, että miehen tekemiset ja tekemättä jättämiset herättävät suurta huomiota. Onnittelut toki TPS:lle ja Johanssonille avausvoitosta, mutta seuralla ja sen somevastaavalla on omakin osuutensa siihen, että vielä pelin jälkeenkin puhutaan valmentajan karanteenitoiminnasta.

Jos toinen aalto alkaa Suomessakin yltyä, voi karu totuus lyödä vasten kasvoja siten, että yleisörajoituksia jossain vaiheessa taas kiristetään. Siitä ei kiitä yksikään katsoja eikä seura. Pahinta olisi tietysti se, jos koko kausi jäisi kesken.

THL ei laadi koronasuosituksiaan ja -ohjeistuksiaan kenenkään kiusaksi, vaan niitä motivoi hyvä ja yhteinen syy: huoli kansalaisten turvallisuudesta, terveydestä ja hyvinvoinnista. Jos toiselta aallolta vältytään, vältytään myös tiukoilta rajoituksilta ja elämämme on monessa mielessä mukavampaa. Jos kuitenkaan silmäätekevät jalkapallovaikuttajat eivät suhtaudu suosituksiin vastuullisesti, on sitä vaikeaa vaatia tavallisilta pulliaisiltakaan.

– Meillä on velvollisuus suojata suomalaista jalkapalloa ja olla yhdessä tässä taistelussa virusta vastaan, sanoi Johansson niin ikään Iltalehdelle perjantaina.

Miksi Johanssonin käytös ja TPS:n twiitti sitten puhuvat toista kieltä?

Heikki Kuparinen
Twitter: @Heykki80

TÄNÄÄN: Näe NHL pelit livenä!

NHL on taas käynnissä ja jäljellä ovat enää ratkaisupelit! Viaplay näyttää kaikki loppukauden ottelut suorina lähetyksinä! Tilaa nyt ilman sitoutumispakkoa.
NAPPAA TARJOUS