Huuhkajat sai erinomaisen vahvistuksen huteralle osastolle – Niko Hämäläinen valitsi Suomen, mutta haluaa äänestää USA:n vaaleissa: ”Muutos tarvitaan”

© Kuva: Juho Hirvonen
Veikkausliigassa FC Lahti - MIFK! Käytä hyväksesi maistuva vetoidea ja talletusbonus!

Huuhkajissa nähdään syyskuun Nations League -otteluissa uusi tulokas, kun Niko Hämäläinen valittiin joukkueeseen mukaan. Yhdysvaltain ja Suomen passin omaava Hämäläinen on nyt tehnyt valinnan, että hän edustaa jatkossa Suomea.

Lopullisesti valinta lukittuu, mikäli Hämäläinen saa peliminuutteja joko Walesia tai Irlantia vastaan tulevissa otteluissa. Hämäläinen perusteli tiistaina lehdistölle päätöstään.

– Tämä on iso kunnia, että minut kutsuttiin mukaan näihin otteluihin kahta isoa maata vastaan.

– Tulevaisuuteni näkökulmasta Suomi oli minulle paras vaihtoehto. Keskustelin päävalmentajan (Markku Kanervan) kanssa ja hän luottaa minuun ja vie minua varmasti eteenpäin jalkapalloilijana, Hämäläinen kertoi tiistaina Helsingissä.

Hämäläinen on syntynyt ja kasvanut Floridassa, mutta hänen isänsä on suomalainen. Timo Hämäläinen pelasi jalkapallon SM-sarjaa kuopiolaisessa Kopareissa 1978-82, mutta muutti sen jälkeen töiden perässä Yhdysvaltoihin. Hämäläinen näki viimeksi isänsä puolen perhettä kolmisen vuotta sitten, kun harjoituksista oli pidempi aika vapaata. Hämäläinen kertoi, että maajoukkueen valinta otettiin perheessä hyvin vastaan.

– Isä oli todella iloinen, kun kerroin asiasta. Hänen perheensä oli todella innoissaan ja isoäiti vielä soitti minulle iloisena päätöksestäni, Hämäläinen kertoi.

Hämäläisen toinen kotimaa, Yhdysvallat, on viime aikoina ollut otsikoissa Black Lives Matter -liikkeen myötä. Ympäri maata on otettu kantaa mustien oikeuksien puolesta sekä poliisiväkivaltaa vastaan. Urheilu on ottanut Yhdysvalloissa myös vahvasti kantaa. Esimerkiksi koripallosarja NBA, jääkiekkosarja NHL sekä jalkapallosarja MLS keskeyttivät ottelut tukeakseen BLM-liikettä.

Myös tummaihoinen Hämäläinen on pitänyt esimerkiksi Twitterissä asiaa esillä aktiivisesti, mutta maajoukkueen valinta ei miehen mukaan liittynyt USA:n tapahtumiin.

– Se ei vaikuttanut päätökseeni. Olen syntynyt ja kasvanut siellä, joten olen nähnyt kaikenlaista siihen liittyvää, kuten poliisien rikoksia mustia kohtaan. Olen kasvanut niiden asioiden ympäröimänä, joten olen hyvin tietoinen siitä, mitä siellä tapahtuu.

– Kaikkia pitäisi kohdella yhdenvertaisesti. Se on mielestäni se tärkein asia, Hämäläinen totesi.

Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.

Hämäläisen mukaan Yhdysvalloissa tarvitaan muutos kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.

– Muutos tarvitaan. Erityisesti siksi, että tätä on jatkunut jo useita vuosikymmeniä. Nyt asioita taltioidaan videolle, joten kaikki voivat nähdä useammin mitä siellä tapahtuu.

Hämäläisen tärkeä viesti oli se, että kaikki yhdysvaltalaiset käyttäisivät äänioikeuttaan tulevissa vaaleissa. Hämäläinen itse on aiemmin äänestänyt ja aikoo äänestää myös tulevissa presidentin vaaleissa.

Tavoitteena EM-kisat

Huuhkajien valmistautuminen ensi kesänä pelattaviin EM-kisoihin käynnistyy toden teolla Nations Leaguen otteluilla. Laitapuolustajan tontti on ollut Huuhkajissa pienoinen puute. Jere Urosen ja Jukka Raitalan jälkeen paikalle ovat olleet tyrkyllä säännöllisesti oikeastaan vain Ruotsissa pelaava Albin Granlund sekä Tshekin pääsarjaan siirtynyt Juha Pirinen.

Hämäläinen aikoo tosissaan kilpailla paikasta kisakoneessa.

– Nyt minun pitää saada pelata niin paljon kuin mahdollista ja toivottavasti sitä myötä pääsisin kisoihin. Se (päästä EM-kisoihin) on ehdottomasti tavoitteeni, Hämäläinen sanoi päättäväisesti.

Niko Hämäläinen palasi viime kauden lainapestin jälkeen takaisin QPR:n riveihin. Kuva: Getty Images.

Hämäläinen pelasi viime kaudella vahvasti skotlantilaisessa Kilmarnockissa, jossa vastuuta tuli rutkasti. Hämäläisen kohdalla viime kautta voidaan pitää läpimurtona.

– Se oli iso askel urallani ja tietynlainen ponnahduslauta. Sain näyttää viikosta toiseen pystyväni pelaamaan kovalla tasolla.

Pääosin Hämäläinen on pelannut urallaan vasempana laitapuolustajana. Viime kaudella hän pelasi lähes kaikki ottelut vasemmalla laidalla. Hämäläinen näkee itsensä kuitenkin enempi molempien puolien laitapuolustajana kuin vain vasempana laitapakkina. Se on erinomainen asia Suomen kannalta, koska suurin tarve on nimenomaan oikealla puolella.

– Olen hyökkäävä laitapuolustaja. Pystyn tekemään pallonriistoja, haastamaan vastustajia ja keskittämään, Hämäläinen luetteli.

Hämäläisen kohdalla on erityisen mielenkiintoista nähdä, nostaako Kanerva Hämäläisen heti avaukseen Walesia vastaan. Suomelta löytyy laitapuolustajien paikalle Hämäläisen lisäksi Jere Uronen, HJK-kapteeni Nikolai Alho sekä Albin Granlund.

Ykkösvaihtoehto vasemmaksi laitapuolustajaksi on näillä näkymin Genkissä ja A-maajoukkueessa meritoitunut Uronen, mutta Hämäläinen saattaa hyvin nousta oikealle puolelle. Varsinkin, kun MLS:ssä pelaava Raitala ei ole mukana karanteenisyistä.

Juho Hirvonen, Helsinki
Twitter: @jkhirvonen


CFR CLUJ vs KUPS – 100.00 JÄTTIKERROIN

1. Avaa pelitili Betssonille.
2. Talleta 10-100€ – saat talletuksesi tuplana.
3. Lyö vähintään 1€ veto KuPSin voitosta.

Saat 100.00 jättikertoimen!

Veikkausliigassa FC Lahti - MIFK! Käytä hyväksesi maistuva vetoidea ja talletusbonus!