Huuhkajat sai erinomaisen vahvistuksen huteralle osastolle – Niko Hämäläinen valitsi Suomen, mutta haluaa äänestää USA:n vaaleissa: ”Muutos tarvitaan”
Huuhkajissa nähdään syyskuun Nations League -otteluissa uusi tulokas, kun Niko Hämäläinen valittiin joukkueeseen mukaan. Yhdysvaltain ja Suomen passin omaava Hämäläinen on nyt tehnyt valinnan, että hän edustaa jatkossa Suomea.
Lopullisesti valinta lukittuu, mikäli Hämäläinen saa peliminuutteja joko Walesia tai Irlantia vastaan tulevissa otteluissa. Hämäläinen perusteli tiistaina lehdistölle päätöstään.
– Tämä on iso kunnia, että minut kutsuttiin mukaan näihin otteluihin kahta isoa maata vastaan.
– Tulevaisuuteni näkökulmasta Suomi oli minulle paras vaihtoehto. Keskustelin päävalmentajan (Markku Kanervan) kanssa ja hän luottaa minuun ja vie minua varmasti eteenpäin jalkapalloilijana, Hämäläinen kertoi tiistaina Helsingissä.
Hämäläinen on syntynyt ja kasvanut Floridassa, mutta hänen isänsä on suomalainen. Timo Hämäläinen pelasi jalkapallon SM-sarjaa kuopiolaisessa Kopareissa 1978-82, mutta muutti sen jälkeen töiden perässä Yhdysvaltoihin. Hämäläinen näki viimeksi isänsä puolen perhettä kolmisen vuotta sitten, kun harjoituksista oli pidempi aika vapaata. Hämäläinen kertoi, että maajoukkueen valinta otettiin perheessä hyvin vastaan.
– Isä oli todella iloinen, kun kerroin asiasta. Hänen perheensä oli todella innoissaan ja isoäiti vielä soitti minulle iloisena päätöksestäni, Hämäläinen kertoi.
Hämäläisen toinen kotimaa, Yhdysvallat, on viime aikoina ollut otsikoissa Black Lives Matter -liikkeen myötä. Ympäri maata on otettu kantaa mustien oikeuksien puolesta sekä poliisiväkivaltaa vastaan. Urheilu on ottanut Yhdysvalloissa myös vahvasti kantaa. Esimerkiksi koripallosarja NBA, jääkiekkosarja NHL sekä jalkapallosarja MLS keskeyttivät ottelut tukeakseen BLM-liikettä.
Myös tummaihoinen Hämäläinen on pitänyt esimerkiksi Twitterissä asiaa esillä aktiivisesti, mutta maajoukkueen valinta ei miehen mukaan liittynyt USA:n tapahtumiin.
– Se ei vaikuttanut päätökseeni. Olen syntynyt ja kasvanut siellä, joten olen nähnyt kaikenlaista siihen liittyvää, kuten poliisien rikoksia mustia kohtaan. Olen kasvanut niiden asioiden ympäröimänä, joten olen hyvin tietoinen siitä, mitä siellä tapahtuu.
– Kaikkia pitäisi kohdella yhdenvertaisesti. Se on mielestäni se tärkein asia, Hämäläinen totesi.
Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.
Because the color of our skin...
if you do not see the problem, hopefully someone knocks some sense into you soon.
if you do not see the problem, hopefully someone knocks some sense into you soon.
Tavoitteena EM-kisat
Huuhkajien valmistautuminen ensi kesänä pelattaviin EM-kisoihin käynnistyy toden teolla Nations Leaguen otteluilla. Laitapuolustajan tontti on ollut Huuhkajissa pienoinen puute. Jere Urosen ja Jukka Raitalan jälkeen paikalle ovat olleet tyrkyllä säännöllisesti oikeastaan vain Ruotsissa pelaava Albin Granlund sekä Tshekin pääsarjaan siirtynyt Juha Pirinen. Hämäläinen aikoo tosissaan kilpailla paikasta kisakoneessa. – Nyt minun pitää saada pelata niin paljon kuin mahdollista ja toivottavasti sitä myötä pääsisin kisoihin. Se (päästä EM-kisoihin) on ehdottomasti tavoitteeni, Hämäläinen sanoi päättäväisesti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena