IFK Mariehamn käytti Veikkausliigan maalitilaston kärkinimen optiovuoden – ”Albion ollut parempi kuin olimme toivoneet”

IFK Mariehamn tiedottaa kotisivuillaan jatkaneensa 21-vuotiaan Albion Ademin pelaajasopimusta kaudelle 2021. Ademin sopimuksessa oli optio ensi kaudesta, ja se on nyt käytetty.
Detta innebär att Albions kontrakt sträcker sig även över nästa säsong med grönvitt!
#ifk1919
Läs mer här:
ifkfotboll.ax/nyheter/ademis…
Albion Ademi on ollut koko Veikkausliiga huomioiden kauden suuri sensaatiopelaaja ja IFK Mariehamnille liki kaikki kaikessa. Hän johtaa sarjan maalitilastoa 12 tehdyllä maalilla. Lisäksi Ademi on syöttänyt kolme osumaa.
Turkulaislähtöinen Ademi oli liekeissä etenkin elokuussa, kun seitsemässä pelissä syntyi mahtavat tehot seitsemän maalia ja kolme maalisyöttöä. Vahvasta itseluottamuksesta kertoi myös se, kuinka komeita maalit olivat, sillä Ademi ei epäillyt käyttää kutiaan vaikeammissakaan paikoissa. Ademi oli luonnollinen valinta Veikkausliigan elokuun pelaajaksi.
– Oli itsestäänselvää, että halusimme käyttää option, sillä Albion on osoittanut olevansa vähintään yhtä hyvä kuin olimme toivoneetkin, tai ehkä vähän parempikin. Albion itsekin on tyytyväinen oloonsa täällä, IFK Mariehamnin seurajohtaja Peter Mattsson kommentoi.
– Hän on saanut suurta luottoa valmentajalta ja se näkyy hänestä kentällä.
[readmore from=Ademi-Albion]
Poissuljettua ei tietenkään ole, että Albanian alle 21-vuotiaiden maajoukkuepelaaja saisi sopimustarjouksen myös ulkomailta. Sen mahdollisuuden Mattsson myöntää suoraan. Nyt kuitenkin varmistettiin, ettei miehestä tarvitse luopua ilmaiseksi.
– Tietysti Albionia kohtaan on suurta kiinnostusta muista seuroista. Nyt olemme varmistaneet sen, että hän joko pelaa meillä ensi kauden tai me saamme hänestä hyvän taloudellisen korvauksen. Sitäkin on tärkeää ajatella nykyjalkapalloilussa, Mattsson muistuttaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS