Juventuksen tähtihyökkääjä Gonzalo Higuainin agenttiveli Nicolas Higuain paljastaa, että hyökkääjälle on saanut useita sopimustarjouksia ympäri maailmaa. Maalitehtailijasta kiinnostuneita joukkueita on muun muassa Englannista, Espanjasta ja Yhdysvalloista.

Maurizio Sarrin potkujen jälkeen Juventuksessa ohjat ottanut Andrea Pirlo ilmoitti ensi töikseen, ettei Higuainille ole käyttöä tulevaisuudessa. Vaikka argentiinalaisen sopimusta on vielä vuosi jäljellä, Pirlo ilmoitti ensimmäisessä lehdistötilaisuudessaan päästävänsä hänet pois.

– Päätimme, että meidän tiemme on erottava. Hän oli mahtava mestari, mutta kierteet päättyvät, Pirlo totesi toimittajille.

Higuain on jäänyt Juventuksessa Cristiano Ronaldon varjoon, ja muutenkin hänen terävyytensä viimeisellä kolmanneksella ei ole yltänyt samalle tasolle kuin hänen huippuvuosiensa aikaan Napolissa ja Real Madridissa. Päättyneellä kaudella argentiinalainen onnistui maalinteossa kahdeksan kertaa 32 esiintymisessä.

Agenttiveli-Higuain on vahvistanut Gonzalon jatkavan uraansa uusissa maisemissa. Hän ei mainitse kiinnostuneita seuroja nimeltä, mutta halukkaita löytyy hänen mukaansa jonoksi asti ympäri maailmaa.

– Hän on saanut tarjouksia Ranskasta, Englannista, Espanjasta, Kiinasta ja Yhdysvalloista, mutta mikään niistä ei ole tajunnanräjäyttäviä, Nicolas-veli kertoo Tuttosportille.

– Hän haluaa jatkaa pelaamista. Ehkä hän palaa Argentiinaan tulevaisuudessa, mutta ei vielä.

Tarjouksien lisäksi agentti paljastaa pöydällä olevien tarjouksien lisäksi myös vaihtoehdot, joihin Higuain ei takuuvarmasti tule päätymään.

– Arvioimme tilanteen huolellisesti, mutta kaksi asiaa voin sanoa varmaksi: Gonzalo ei tule enää pelaamaan Italiassa, ja mikä tärkeintä, hän ei ikinä tule pelaamaan Boca Juniorsissa. Hän kasvoi River Platessa, ei hän ikinä liittyisi kilpailijoiden riveihin.

– Eläköityminen on hölynpölyä. Sen aika ei ole vielä, hän haluaa pelata. Kuinka kauan hän jatkaa pelaamista, se on hänen päätöksensä.

Vaikka Higuain arvostaa Pirlon rehellisyyttä tulevaisuuden suunnitelmista, hän on pettynyt siihen, kuinka nopeasti ihmiset ovat unohtaneet hänen saavutuksensa Italiassa.

– Arvostamme Pirlon suoruutta. Hän kertoi Gonzalolle asiat niin kuin ne ovat, eikä niin tapahdu kovin usein. Se oli meille tärkeää, Nicolas sanoo.

– Puhumme kuitenkin hyökkääjästä, joka on muutaman vuoden aikana tehnyt 350 maalia. Normaalisti siinä menisi ainakin 10 kautta. Ihmiset kuitenkin unohtavat tällaiset asiat nopeasti.