Karmealla tavalla loukkaantuneen Ilari Mettälän kuntoutuminen on alkanut – katseet jo tulevaisuudessa: ”Tiedän, että pelaan ensi kaudella paremmin kuin koskaan aiemmin”
Kuva: Juha Tamminen
Viime sunnuntaina Ilveksen ja TPS:n välisessä veikkausliigakamppailussa nähtiin karmea loukkaantuminen. Ilveksen Ilari Mettälän nilkka murtui taklaustilanteessa, ja se vääntyi täysin luonnottomaan asentoon.
Mettälän, 26, nilkka leikattiin maanantaina Tampereen yliopistollisessa sairaalassa, ja leikkaus onnistui hyvin. Ennusteen mukaan pelikuntoon toipuminen vie noin neljä kuukautta, Ilves tiedotti verkkosivuillaan.
– Tiedän, että pelaan ensi kaudella paremmin kuin koskaan aiemmin. Minulla on nyt aikaa laittaa kuntoon fyysisiä ominaisuuksia ja palata vahvempana takaisin. Helin (fysiikkavalmentaja Heli Rekimies) kanssa on suunnitelmia jo harjoittelun progressiosta tehty, Mettälä kommentoi leikkauksen jälkeen.
Mettälä ehti pelata kuluvalla kaudella kahdeksassa ottelussa. Näissä mies iski peräti viisi maalia.
Ilveksellä on ollut uskomattoman huonoa tuuria loukkaantumisten suhteen, sillä myös Janne Saksela loukkaantui vastaavanlaisesti vain kaksi viikkoa aiemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”