Bayern Münchenin Mestarien liiga -avaukseen takaisku – tähtihyökkääjällä koronatartunta
Kuva: Getty Images
Mestarien liigan voittoa puolustava Bayern München avaa tämän kauden pelinsä keskiviikkona kotiottelulla Atlético Madridia vastaan. Peli pelataan tyhjällä stadionilla.
Bayern koki kuitenkin takaiskun ottelun alla, sillä sen 25-vuotias tehohyökkääjä Serge Gnabry on saanut koronatartunnan. Bayern tiedotti Saksan maajoukkuemiehen positiivisesta Covid-19-testituloksesta tiistai-iltana.
Lyhyessä tiedotteessa todetaan Gnabryn voivan hyvin ja eristäytyneen kotioloihin. Hieman huolestuttavaa kuitenkin on, että Gnabry harjoitteli vielä tiistaina muun Bayernin joukkueen mukana.
[readmore from=Koronavirus]
Gnabryn testituloksen jälkeen koko Bayernin joukkue testataan vielä pikavauhtia uudelleen uusien tartuntojen varalta. Toistaiseksi illan ottelua ei kuitenkaan suunnitella peruttavan. UEFA:n sääntöjen mukaan ottelut voidaan pelata, jos joukkueet saavat jalkeille vähintään 13 tervettä pelaajaa.
Gnabry on pelannut kaikissa kuudessa Bayernin kauden tähänastisessa ottelussa, ja viidessä niistä hän on ollut avauskokoonpanossa. Ainoat kolme maaliaan Gnabry teki Bundesliigan avauskierroksella 8-0-voittoon päättyneessä ottelussa Schalkea vastaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa
- Haastattelu: Näin Jaime Moreno vastaa puheisiin maalikuninkuudesta
- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Uusi käänne Neymarin ristiriitaisessa kaudessa – vaarassa saada pitkän pelikiellon