Fredrik Jensen keikkuu Nations Leaguen maalipörssin kärkisijoilla – ”Isoin ansio maalista kuuluu Temelle”
Kuva: Juha Tamminen
Jos oli kymmenen maalia tehnyt Teemu Pukki Suomen suuri sankari viime vuoden EM-karsinnoissa, niin Nations Leaguessa päärooliin on astunut 23-vuotias Fredrik Jensen. Porvoolaislähtöinen Jensen on tehnyt kolme Suomen neljästä maalista Nations Leaguessa ja vastannut voittomaaleista molemmissa syksyn 1-0 -voitoissa Irlannista.
Myös 1-5 -tappioon päättyneessä harjoitusottelussa Puolaa vastaan Jensen sai tehomerkinnän, sillä hän syötti Ilmari Niskasen maajoukkueuran avausmaalin.
FC Augsburgissa pelaava Jensen debytoi A-maajoukkueessa maaliskuussa 2017. Takana on nyt 16 maaottelua, joista vain yhdessä (ystävyysottelu Maltaa vastaan maaliskuussa 2018) Jensen on pelannut täydet 90 minuuttia. Tehot maajoukkueessa ovat huimat: seitsemän maalia ja kaksi maalisyöttöä.
Kun 655 pelattua minuuttia maajoukkueessa muunnetaan täysiksi otteluiksi, saadaan tulokseksi hieman reilut seitsemän täyttä ottelua. Jensen on siis osunut keskimäärin lähes kerran/90 minuuttia. Kun harjoituspelit otetaan pois laskuista, on tahti vielä hurjempi: maali keskimäärin 77 minuutin välein. Viime aikoina Jensen on tuntunut toistuvasti löytävän tiensä oikeaan paikkaan oikealla hetkellä.
[readmore from=Huuhkajat]
Kun Nations Leaguea on pelattu nyt neljä täyttä kierrosta, on Jensen kolmella maalillaan koko kilpailun maalitilastossa jaetulla neljännellä sijalla. Kärkipaikkaa maalipörssissä pitää kuusi maalia tehnyt Norjan Erling Braut Håland. Toisena on Israelin Eran Zahavi, joka teki keskiviikkona Slovakiaa vastaan hattutempun ja nosti maalisaldonsa viiteen.
Neljä maalia ovat tehneet Färsaarten Klaemint Olsen ja Slovenian Haris Vukcic (myös hattutemppu eilen), mutta he pelaavat D- ja C-liigoissa, eli Suomea alemmilla sarjatasoilla. Allaolevassa twiitissä huomioidaan vain A- ja B-liigat, ja siinä Jensen on maalipörssissä jaetulla kolmossijalla. Kolmeen maaliin ovat pystyneet Jensenin tavoin muun muassa Belgian Romelu Lukaku, Portugalin Diogo Jota, Norjan Alexander Sørloth sekä veljeskansa Viron Rauno Sappinen.
6
5
3
#EURO2020 #NationsLeague #EuropeanQualifiers
Kapteeni @TimSparv’illa kovat paineet.
Pitää voittaa teikkaus, jotta Suomi saa ensimmäisen hyökkäyksen ja Jensen pääsee iskemään heti.
#Huuhkajat
Pitää voittaa teikkaus, jotta Suomi saa ensimmäisen hyökkäyksen ja Jensen pääsee iskemään heti.
#Huuhkajat
Dublinissa alle puoli minuuttia. Bulgariaa vastaan pari minuuttia. Nyt meni jo 66 minuuttia.
Pitääkö olla huolestunut?
#Huuhkajat
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa

